Blogissani koheltava koiralauma on osittain omia ja osalle karvakorvista olen "mummo" hmm..tai paremminkin olen "mamma" kaikille koirille kuten myös omille lapsilleni - MAMMA vaan on niin mukava sana 
Harrastan valokuvausta ja siksi blogistani löytyy myös välillä muitakin kuin koirakuvia ....Valitettavasti kaikki kuvat on pakattu niiin pieneen tilaan että isolla kameralla otettujen kuvien laatu väkisinkin kärsii huomattavasti vaikka pakkaan kuinka "taiteen sääntöjen mukaan" 
, mutta en viitsi laittaa kuvia tuon isompana koska muuten blogin aukeaminen kestää ikuisuuden
ja sitähän ei jaksa odottaa Erkkikään....
-Päivi-
Siru on meidän oma seropi joka on mitä ilmeisemmin bordercollie suurimmalta osaltaan:) Se on jo 11 vuotias "ikäneito" mutta sisua ja vauhtia löytyy vielä vaikka muille jakaa.Siru tuhoaa hetkessä puoli huushollia jos sattuu sen pään ottamaan, muuten se on hyvin tottelevainen ja ollut mukana joskus myös pelastuskoirahommissa sekä agilityssä ja TOKOssa.Nyt se viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään mun kanssani pitkiä lenkkejä tehden. Siru on ikuinen leikkisä pentu:)
Novascotiannoutaja (Tolleri) Minttu saapui 10 kesäkuuta 2009 meidän taloon Espoosta.Minttu on hyvin rohkea ja iloinen pentu. Se sopeutui heti hienosti koiraporukkaan. SUURENA plussana on se että Minttu näyttää olevan täysin sisäsiisti jo kahdeksan viikon ikäisenä! Osaa pyytää ulos kun on hätä. Ihan uskomattoman hieno pentu...mikä Minttusesta vielä tuleekaan, elämä on vasta ihan alussa:))
Toippari on 6 vuotias työlinjan bordercollie. Se on tyttäreni koira mutta viettänyt myös paljon aikaa täällä "mummolassa":) Toivo on vuoden 2008 palveluskoirien hopeaa, vuoden 2007 pronssia ja vuoden 2006 kultaa voittanut SM-kilpailija. ...Ja kieltä piisaa....
Manu (myös Mauri-Anteroksi kutsuttu) on v. 2008 syntynyt Bostoninterrieri.Se on pojan vekkuli pikkuinen tarmonpesä joka on paljon meillä hoidossa. Manu on iloinen ja ystävällinen ja ihan naurettavan hauska tapaus:)) Ainoana huonona puolena on TODELLA miehekäs kuorsaus.....
Viljo on 3 vuotias varsinainen duracell-pupu. Viljo on tyttäreni koira ja myös käyttölinjan bordercollie. Ura on vielä edessä mutta ehkä Vilijonkasta jotain SUURTA tulee....Viljo on jo tässä kolmessa vuodessa pikku hiljaa oppinut että tänne mummolaan voi tulla muutenkin kuin liukumalla kyljellään parkettia pitkin ja jysähtämällä päälleen seinään...pari vuotta Viljon vauhti oli sitä luokkaa että se luisui aina kyljellään seinää päin kun kurvas eteisestä olohuoneeseen...Viljo on aika epeli
Metku haettiin Tukholmasta 18.7-2010 kahdeksan viikon ikäisenä,Metku on Annen koira ja rodultaan bordercollie, vaikka näyttääkin piipusta pudonnellta niin on ihan älyttömän söpö ja ihan nimensä kaltainen:))
Nasu on ex-miniänalun pikkuinen ja pippurinen Chihuahua. Nasukka elää nykyään emäntänsä kanssa muualla enkä tiedä näenkö sitä enää koskaan. Ikävähän tuota mokomaa pikku ärisijää on.....Onneksi tiedän että Nasulla on hyvä koti ja hyvä emäntä joten sillä ei ole mitään hätää. Teetin muutaman ison Canvas-taulun Nasusta ja taulut on meillä seinällä muistona...Nasu pysyy tässä mun sivuillani kuitenkin koska se on joskus ollut mun pikkuinen "karvainen lapsenlapseni" 
-Hyvää elämää pikku Nassukka
Hän on Siiri, Siiri on Annen uusi tulokas ja hyvin määrätietoinen neitonen.Siiri on lyhytkarvainen itämainen rotukissa ja ihan älyttömän hauskan ja hassun näköinen ja tuntuu siltä että Siiristä tulee kova vastus koiralaumalle joka oli hyvin kiinnostunut uudesta tulokkaasta.
SAULI saapui hyvin rauhallisena ja luottavaisena maaliskuussa 2011. Tämä söpöläinen ei paljon koirista hötkähtänyt ja ehkä myös Siiri hyväksyy uuden kisukaverinsa kunhan suurin järkytys on mennyt ohitse.Saulista tulee varmaan melkoisen suuri katti, sen tassut on valtavat ja sen liikkeet aika lailla Karvismaiset...hmmm .....ehkä ruokana tulee olemaan Lasagne......
Lee on uusin tulokas meidän laajassa koirasuvussa...tämä tyttönen on kotoisin Walesista lammasfarmilta ja sen vanhemmat ovat aitoja työkoiria ja myös kilpailevat paimennuksessa. Lee on vähän niinkuin vahingossa Annen laumaan tullut uusin tulokas. Koska pieni hiukan omituisen näköinen bordercollienpentu tarvitsi uuden kodin, niin laumassa oli tilaa vielä yhdelle joka hmm...haisee koiralta ja lampaita.....
Hyvin rohkea ja utelias pentu hyväksyttiin joukkoon kuten kaikki muutkin eläimet jotka tähän omituiseen porukkaan on vuosien mittaan tulleet. Siru kävi vilkaisemassa pentua ja totesi huokaisten että joo...kyllä se koiralta haisee..ja meni takas sängyn päälle nukkumaan, sen enempää hötkyilemättä. Minttu nuuskutteli pentua pönttö päässään ja totesi myös että ihan kelvollinen kaverihan tuo on....siis Mintulle kelpais kaveriksi varmaan vaikka minisika tai virtahevon poikanen ilman mitään sen kummempia ihmettelyjä. Joten TERVETULOA SUOMEEN ja meidän omituiseen porukkaamme pieni Lee (nimi pennulle oli annettu jo valmiiksi...joten kaipa siihen tottuu) ...aika näyttää kuinka hyvä paimentaja tästä uusimmasta hiukan omituisen näköisestä otuksesta kehkeytyy -Omituisen näköinen söpöliini sopii hyvin tähän omituiseen porukkaan.....
Manulla takajalkoja joudutaan treenaamaan sen loppuelämän ajan ellei se opi käyttämään niitä tasapainoisesti etujalkojen kanssa.
Mauri-Antero kun on kovasti etupainoinen ja oppinut tämän neljän elinvuotensa aikana käyttämään paljon enemmän etujalkojaan kun heikompaa takapäätään, niin voipi olla että sitä pitää aina muistuttaa istuma-asennosta sekä heikomman takajalan käytöstä ellei se itse opi sitä muistamaan.
Tuolla fysioterapialla on ollut hyvä vaikutus ainakin istuma-asentoon, mutta kyllä Manu välillä tuppaa istuskelemaan vain toisella kankulla.
Vesijumpassa huomaa hyvin kuinka paljon heikommat takajalat on verrattuna etujalkoihin ja Manun yleiseen hurjan hyvään kuntoon.
Manun tikkien jäljet ovat vaalenneet ja selässä on enää pieni motti joka häviää pois kun alustikit lopulta sulavat. Myös Manun karva on kasvanut leikkausalueelle aika kivasti, vielä näkyy että karvat on ajeltu mutta parin viikon kuluttua selkä on varmaan jo uuden karvan peitossa.
Kyllä Manu jaksaa hyvin treenata - mutta takajalat ei aina jaksa tulla mukana...
Hyvin helpostti Manu varaa etujalkoihin ja takajalkojen askellus jää vähän niin ja näin....Joten treeniä - treeniä ja taas treeniä....kuntoutusjaksolla pitää tietenkin muistaa myös levon tärkeä merkitys joten Manu saakin välillä levätä häkissä ettei suotta riehu ympäriinsä..se kun ei itse näytä tietävän levon merkityksestä.
Vielä kolmisen viikkoa niin Manu pääsee vapauteen tuosta hihnastaan ja pääsee taas juoksemaan ihan itse minne haluaa - ja varmaankin saa myös hypätä sohvan päälle lempparipaikalleen
Aika lailla Manua näyttää sapettavan se että se ei saa hyppiä sohville, eikä riehua eikä juosta vapaana pihassa...kun se on taas kunnossa eikä ole kipuja niin kyllähän se olis jo valmis itse riehumaan ja remuamaan muiden koirien kanssa...mutta kun ikävä isäntä ja ikävä mamma kieltävät
- ollaan me aika ikäviä ihmisiä....
(Manu) Tuota noin joko mä pääsisin irti tästä hihnasta?
Minttu ja pönttö sopii hyvin yhteen, Minttu suorastaan rakastaa pönttöään eikä sillä ole mitään ongelmia sen kanssa.
Sensijaan naapurin Vallulla on pikku ongelma kun se on aina katsellut viileän rauhallisena Mintun toilailuja aidan takana, mutta nyt pönttöpäinen Minttu saa Vallun hermostumaan ja niinpä aitojen molemmin puolin kuuluu aikamoista rähinää...Toivottavasti Vallu taas rauhottuu kun MIntun pönttö otetaan pois.
Kun MInttu juoksee täysiä puskien lävitse aidan viereen niin muovinen kauluri pitää tosi kovaa ääntä ja Vallu pelästyi sitä ja sitten olikin rähinä molemminpuolista
Vallu on aina ollut hyvin kärsivällinen ja rauhallinen vaikka Minttu onkin innostunut niin että aidan vieressä kulkee savinen ravirata kun Minttu juoksee edestakas Vallua ihaillen - Vallu on aina ollut Mintun suuri rakkaus, mutta rakkaus tais lopahtaa tuohon pönttöön Mintun päässä.
(Minttu) HUOKAUS...ei näy Vallua...istun sitten tässä ja ihailen maisemia....
(Minttu) Miks Vallu ei enää tykkää musta????? Tää pöntttö on niin kiva mutta kaikki koirat ei vaan tykkää tästä..masentavaa....
No sitten Anne ilmaantui tänne ja nyt mukana olikin kolmen koiran sijasta neljä koiraa....
Pieni omituisen näköinen bordercollie kuikuili mua eteisestä ja kun menin lähelle niin tyttönen tuli heti syliin ja oikein painautui liki kuin iilimato ja oli NIIN onnellisen oloinen.
No meikäläinen joka oli jo suunnitellut palopuheen siitä mitä hemmetin järkeä on ottaa NELJÄS koira oli siis ihan myyty.........
Pieni Lee on hassu, ihana, kummallisen aikuismainen ja rohkea - se on aivan syötävän ihana, se rakastaa ihmisiä ja seuraa mukana tarkan ja hyvin kiinnostuneen oloisena.
(Minttu) Hmmm..mitäs oot mieltä tuosta ihme pennusta - Aika veikee vai mitä? (Toivo) Joo....se vissiin jää meille asumaan, ihan mukava pikku otus...
(Lee) HELLO MY NAME IS LEE, AND I `AM FROM WALES ---- I LOVE FINLAND AND MY NEW FRIENDS
Täällä suomessa on kivaa ja täällä on ihmiskavereita ja koirakavereita ja mua lellitään - tää on kiva paikka ja nyt mä puhun suomea.....FUFFF....
(Lee) Oletko sä nyt ihan varmasti mun uusi emäntäni? Älä vaan lähetä mua pois, täällä on paljon niin kivoja kavereita.....
Ja sitten se mistä Lee oikein ilmaantui .......Annella kun ei ole ollut mitään tarkoitusta ottaa neljättä koiraa.
Eräs Annen koiorankasvattajakaveri toi Leen ja muutaman muun sen sisaruksen jotka ovat hyviä paimensuvun pentuja, tullessaan Walesista jossa oli eräässä koirakoulutusjutussa muutaman viikon.
Lee on koko pienen ikänsä asunut lampolasssa emänsä ja sisarustensa kanssa.
Se ei ole koskaan aikaisemmin ollut edes käymässä ihmisten kodissa.
Se ei ollut koskaan nähnytkään leluja eikä muutenkaan ollut paljoa ihmisten kanssa tekemisissä.
Walesissa työkoirat elävät lampaiden kanssa koko elämänsä ja ovat vapaita ja onnellisia, siellä koiriin suhtaudutaan luonnollisesti ja hyvin ja koirat ovat ihmisille arvokkaita ja korvaamattomia työntekijöitä.
Joten Leen suku on paimensukua...olisi luullut että tälläinen lampolassa kasvanut pentu olis arka ja epäsosiaalinen mutta onkin ihan päinvastoin.
Lee on todella sosiaalinen, meidän koirat hyväksyivät sen aivan heti ja jopa Siru joka aina on vähän aristellut pentuja otti Leen vastaan hyvin rauhallisesti ja haisteli ja hyväksyi pennun ilman että olisi edes irvistellyt sille ja näyttänyt omaa asemaansa tämä lauman ehdottomana matriarkkana.
Lee oli niin kunnioittavan tuntuinen noita muita kohtaan että ne olivat varmaan vähän ihmeissään että mistä moinen kummallisuus oikein on kotoisin.
Tämän sekalaisen kähinälauman on syytä ottaa oppia pikku-Leestä joka näyttää olevan erittäin hyvätapainen....siis ainakin näin aluksi ennenkuin lauma villitsee senkin....
Jotenkin oudon aíkuismainen Lee on vaikka sillä on pennun leikit ja se on kova riehumaan.
Sen silmissä on kuitenkin ihmeellisen älykäs katse, ihan kun se tietäis paljon enemmän mitä muut koirat
Nuo hassut alaspäin kaartuvat valkoiset kulmakarvat tekevät Leen naamasta vähän surullisen näköisen, ehkä siitä tulee on myös se viisauden tunne...tai sitten Lee ON oikeasti viisas....
Kato nyt kun mä olen söpöliini.....
Tää on varmaankin pallo, Toivo opetti että tätä jahdataan ja Siru opetti että tätä pureskellaan....
Hmm...tää maailma taitaa olla aika iso paikka.....ja mä olen vaan pieni koiranpentu....
(Toivo) Joo kyllä se ihan koiralta näyttää...antaiskohan se ton pallon mulle.....tai kyllä se saa sillä leikkiä jos haluaa.
TÄÄ on mun uusi emäntäni enkä anna sitä enää pois !
(Minttu) Joopa joo....kyllä se nyt on noin kiltti mutta kohta se tulee ja repii mua korvista niinkun kaikki muutkin pennut on tehny....Onneks mulla on tää pöntterö päässä, se vähän suojaa mua...
Mä siis rakastuin heti korviani myöten tähän pieneen, mun mielestäni enemmänkin terrierin näköiseen ihan oikeesti vähän kummalliseen epeliin
On Lee ihan aito bordercollie ja paperit on puhtaat ja kaikki lääkärintarkistukset tehty, varsinkin kun tuo koiran ulkomailta niin kaikki lääkärintarkistukset ym. on tosi tarkkoja.
Eri asia on sitten ne salakuljetut koirat joita kuulemma tuodaan rajan ylitse, en ymmärrä kuka yleensäkään uskaltaa ostaa salakuljetetun koiranpennun, mitä kaikkia pöpöjä ja sairauksia siinä voikaan olla.
Lee on siis kaikin puolin mallikelpoinen pentu, Annella on hyvin kansainvälistä porukkaa kun Metku on Ruotsista ja Lee Yhdistyneistä kuningaskunnista, aito Walesin prinsessa
Nyt on taas seitsemän koiran lauma koossa kuten oli Nasunkin aikana......pikkuista Nasua en ole nähnyt kohta vuoteen, mutta hyvin sillä menee hyvän emäntänsä kanssa
Säilytän edelleen Nasulle tekemäänni vaippa-asua..se on kauniin vaaleanpunainen enkä millään raski heittää sitä pois, taidan kehystää sen seinälle muistona ihanasta ja sisukkaasta pikku-Chihuahuasta
Siinäpä tämän hetken kuulumiset, Leestä tulee varmaan erittäin hyvä lammaspaimen, ainakin geenit on hyvät ja ehkä se muistaa jotain esi-isiensä maasta jossa koirat tekevät innoissaan työtä aamusta iltaan. Bordercollien on työkoira ja parhaimmillaan tehdessään sitä mihin se on luotu.
Onnea Annelle uudesta perheenjäsenestä ja onnea myös itselleni ja Markulle siitä että meillä on uusi karvainen "lapsenlapsi"
Ja onnea Toivolle, Viljolle, Metkulle, Manulle, Sirulle ja Mintulle uudesta leikkikaverista ja lauman uudesta jäsenestä.
-niitä on nyt taas seitsemän..ei sentään ihan veljestä kuitenkaan 
ÖÖHHH--toi uloke on varmaankin mun häntäni....OU YES!!!!!!
Viime vuonna kirjoitinkin Sirusta oikein pitkän syntymäpäiväkirjoituksen, nyt jää vähän lyhyemmäksi kun selkä kiukuttelee sen verran että koneella istuminen ei oikein ole kivaa.
(Siru) MITÄ HEMMETTIÄ SÄ SIINÄ KUVAILET - onko tää hattu jotenkin omituinen tai hassu vai mitä???????? (kuva on Annen ottama)
(Siru) Kyllä mä noi nuoret vielä voitan tullen mennen - ainakin ton laiskan tolleroisen....
Kattokaas nyt kun mä starttasin.....Paksu tolleroinen jäi kun seisoon...
Ja sitten vähän vauhtia lisää - HUOMATKAA MÄ LENNÄN !!!!
AAAAhhhhh...Vähän rypemistä, katos vaan paksukainenkin pääsi ohitse kun heittäydyin rypemään...HEH....
No hyvä on annetaan nyt sillekin tilaisuus
Siru siis täytti 14 vuotta, mitään ihme juhlia ei pidetty, Minttu sai Sirun syntymäpäivän kunniaksi sterilisaatioleikkauksen......hmmm ehkä parempikin lahja olis voitu valita mutta sattui nyt kuitenkin näin.
Siru oli kyllä erittäin kiinnostunut Mintusta leikkauksen jälkeen ja vahti sitä ihan kylki kyljessä.
Se otti hetkeksi Mintun hellään huomaansa kun näki että toinen oli avun tarpeessa. Siru kun on varsinainen sisar hellä valkoinen....siis tasan niin kauan kun toinen on taju kankaalla....
Kun Minttu alkoi toipumaan niin Siru kyllästyi kaveriinsa ja häipyi vähin äänin toiseen huoneeseen.
Pönttöpäinen, lääkkeistä sekaisin oleva tollerinrontti ei ollut enää kivaa seuraa.
Siinä missä Manu oli heti pirteä kun peipponen ja söi kun heponen heti nukutuksen jälkeen, Mintturainen oli koko iltapäivän ja illan ihan aivot narikassa.
Se hortoili pönttö päässä ja kompasteli ja kieli roikotti kuolleen näköisenä suusta ulkona eikä mokoma uloke pysynyt suussa vaikka kuinka työntelin sitä sinne - kieli oli kuiva kun Saharan hiekkamaa.
No sitten kostutin tollukan kieltä vähän väliä ja se tuijotti mua tyhjällä katseella ihmetellen että kukahan tuokin oikein on.
Kieli putkahti aina vaan suusta ulos eikä pysynyt koko iltana siellä missä sen olis pitänyt olla.
Kieli parka oli ihan kuiva ja veltto ja pelkäsin että sekopäinen tollukka puree oman kielensä poikki kun ei näyttänyt tunnistavan sitä omaksi ruumiinosakseen.
Sitten alkoi vihellys...Tollerilla on aikas kimeä vihellysääni kun se päättää vinkua.
Sitä kesti muutaman tunnin eikä Minttu varmaan edes tajunnut itse vinkuvansa.
Valitettavasti kukaan ei kiinniittänyt mitään huomiota vinkuvaan rättikorvaan joten lopulta se tajusi lopettaa turhan vihellyksensä.....Mun korvat kyllä soi vielä seuraavana päivänäkin...
Pissille se yritti mennä ainakin parikymmentä kertaa mutta kun se ei keksinyt että miten sitä oikein pissitään, se ei tajunnut kyykistyä yhtään, eikä osannut seisoviltaankaan pissiä...tai sitten se onneton otus oli unohtanut miksi oli halunnut ulos.
Illan lopuksi se yhtäkkiä tajusi että miten pissitään ja kyllähän sitä pissaa sitten tulikin muutama litra - onneksi sentään ulos eikä lattialle.
Sitten olis pitänyt saada tollukka syömään ja juomaan jotain mutta eihän se itse tajunnut koko asiaa.
Annoin sen olla ja seuraavana aamuna oletin että se olis sen verran tajuissaan että ymmärtää syödä ja juoda....Höh..se mitään tajunnut, joten päätin sitten laittaa ruiskuun jogurttia ja ruiskuttaa sitä rättikorvan kitaan että potilas vähän vahvistuisi, samalla sulloin sen vedessä pehmenneitä koirannappuloita jo hyvin selväpäiseltä näyttävän lurpan kitaan - tosin se yritti epätoivoisesti syljeskellä safkaa pois sitä mukaan kun sain sitä syötettyä.
Sillä kertaa minä voitin taistelun ja omituinen kiltti tolleri istui kauniisti vieressä, antoi mun syöttää sitä vaikka laittoi vastaan puremalla hampaita yhteen mutta häntä heiliui iloisesti ja muutenkin lörppäkorva vaikutti hyvinkin onnelliselta, ehkä se halusi koetella mun sitkeyttäni...jotain vikaa...vikaa...vikaa tuon olion aivotoiminnassa pitää olla
Luulisi että JOS se olis todella ollut sitä mieltä että se ei syö niin se olis lähtenyt kävelemään, mutta siinä se vaan istui tyytyväisenä vieressä ja kun sain kangettua sen leuat auki ja sormeni sen suuhun niin kuinka helppo sen olis ollut louskauttaa leukansa kiinni ja silloin se olis saanut samalla palasen tuoretta lihaa mun sormeni muodossa...noilla leuoilla kyllä sormi olis ollut entinen.
Mutta eihän Minttu pure vahingossakaan, se laittaa kyllä viimeiseen asti hanttiin mutta ei tee pahaa kärpäsellekään.
Tokkurainen Tolleroinen ei totta viekööt ole kaikkein helpoin potilas mitä mulla on ollut......
(Minttu) Mitä minäkö vaikea potilas?
JEE mä olenkin käynyt jo uimassa monta kertaa tänä keväänä (Tällä hetkellä tolleriini saa olla uimatta niin kauan kun pitkä haava mahassa paranee)
(Minttu) Leikitään Metku vähäsen...(Metku) Leikitään vaan (Siru) hmmppphhh....noi nuoret..... (Viljo) joko lähdetään pellolle?
Välillä piti lähteä Mauri-Anteron kanssa vesiterapiaan, joten jätin Sirun ja Mintun varmuuden vuoksi eri huoneisiin.
Manu oli kovasti innoissaan kun näki terapeutin..HAA se on se kiva täti jolta saa PALJON NAMIA
Manu oli onnensa kukkuloilla kun se laitettiin juoksumatolle vesialtaaseen ja lämmintä vettä tuli mukavasti tassuihin....ja sitten polviin asti ja sitten muniin asti...mitä enemmän vettä tuli sitä isommiksi Mauri- Anteron silmät pullistuivat...MITÄ---AIKOOKO NE HUKUTTAA MUT???????
Lopulta Manu seisoi vedessä kuin tatti paikoillaan ja vesi ulottui kylkiin asti.
Tarkoitus oli kävellä vedessä mutta Manu olikin huomannut että lasin takana oli iso peili ja siinähän seisoi ihan Manun näköinen bostiis myös muniaan myöten vedessä.
Manu on meillä ainoa koira joka ymmärtää peilikuvan, muut koirat ei kiinnitä mitään huomiota peileihin.
Maukan oli tuijotettava omaa kuvaansa niin kauan että se varmasti että peilissä oli todellakin sen oma kuva eikä kukaan toinen bostoninterrieri.
Joten me sitten odotettiin kärsivällisesti niin kauan kun Manu varmistui siitä että kilpailijoita ei ollut paikalla, vaan kuvassa oli todellakin Manu itse..
Terrieriä kun ei saa väkisin pakottamalla tekemään MITÄÄN.
Kun varmistus oli suoritettu niin Manua yritettiin saada kävelemään vedessä...hmm..terrierit ovat aikas sitkeitä kavereita eikä ne todellakaan tee mitään mitä eivät itse halua.
Manu ei halunnut kävellä ja se siis päätti lähteä uimaan ja niinpä se mennä polskutteli terapiaaltaan matalassa vedessä kun olis uinut englannin kanaalin ylitse......Fysoterapeutti nauroi ja sanoi että oli ihan ensimmäinen koira joka päätti alkaa uimaan noin matalassa vedessä........Manu ei lopettanut uimistaan ennenkuin vettä otettiin niin paljon pois että uiminen kävi mahdottomaksi.
Sitten sen oli pakko vähän harmistuneen näköisenä alkaa kävelemään vedessä....uiminen olis ollut paljon kivempaa.
Harmit unohtuivat kun nami odotti toisessa päässä ja niinpä Mauri-poika päästeli menemään ihan kunnon vauhtia namin perässä juoksumatolla vedessä.
Saatin taas uusia kuntoutusohjeita ja fysioterapeutti kehui että Manu on aivan ihmeellisen hyvin parantunut isosta leikkauksestaan.
Ainoa mitä Manu ei enää tee on maahan meno....Sitä ei ole saatu sitä tekemään leikkauksen jälkeen.
Muutenhan Manu osaa käskyt ja on aina osannut mennä maahan käskystä.
Nyt ei mene. Ei namilla eikä mitenkään muutenkaan joten se juttu jätettiin sitten pois vielä joksikin aikaa.
Ehkä selässä tuntuu jotain siinä vaiheessa kun Manu menee matalaksi ja sen takia se ei suostu menemään maahan muuta kuin kyljelleen.
Tai sitten se on yksinkertaisesti vaan niin itsepäinen että jos ei huvita niin ei huvita.
Istuminen on parantunut ihan hurjasti, Manu on ikänsä istunut "toisella poskella" ja nyt se istuu komeasti molempien jalkojensa päällä ihan suorassa
Manu ei myöskään enää kävele kolmella jalalla vaan hihnassakin käyttää kaikkia neljää jalkaansa.
Etupainotteisuutta ollaan nyt kitkemässä pois ja harjoitukset on sen mukaiset. Niitä pitää tehdä monta kertaa päivässä.
Kumpa olis silloin ihan pentuna jo tajunnut että kolmella jalalla kävely ja toisella persposkella istuminen onkin vika eikä ominaisuus.......Voi olla että aikaisella fysioterapialle kaikki vaivat olisivat jääneet pois.
Manu ei saa koskaan viedä myöskään agilityyn koska sen polvi lumpsahtaa helposti pois paikaltaan, tosin se ei haittaa Manua millään tapaa, polvi menee itsestään paikoilleen saman tien - mutta kaikki sellaiset jutut on nyt kuitenkin kielletty.
Manuhan rakasti agilitya jota se meni nuorempana Emman kanssa, mutta valitettavasti sitä se ei enää saa harrastaa.
Manu on nyt kuitenkin kunnossa ja terhakka, myös Minttu kuntoutui seuraavana päivänä, kun tultiin Manun kanssa kuntoutuksesta kun annoin Manulle namin niin Minttu ryntäsi paikalle ja söi monta kourallista koiranmuonaa.
Mutta ongelmana on nyt se että Minttu ei syö muuta kun kädestä antamalla
Kuppiinsa se ei ole koskenut leikkauksen jälkeen. Vettä se kyllä juo kupista mutta ei koske ruokaansa.
Mä en aio vielä lopettaa sen "syöttämistä" sitten kun se on parantunut niin olkoot vaikka viikon syömättä, kyllä nälkä lopulta saa sen kupilleen.
Nyt vielä "lellin" sitä syöttämällä.....
Samalla oon tehnyt työhuonerempan valmiiksi kunhan vielä saisin siivottua täällä....kaikki romut on vielä levällään ja kameran laturi on edelleen hukassa
Mutta muuten menee parempaan päin, koirat on kaikki iloisia ja terveitä. Siru ei osaa vanhentua arvokkaasti vaan hörheltää kuten ennenkin - itse asiassa se on riehunut enemmän kun pitkään aikaan.
VAUHTIA SENKIN LAISKAT NAHKIAISET!!!!!!!!
(Toivo) Mitä tuo vanhus tuossa oikein möykkää ja riehuu...hmmmpphh....Kieltämättä terhakka vanha kapinen rontti...
Joten OIKEIN HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ SIRULLE JA MONTA UUTTA SYNTYMÄPÄIVÄÄ VIELÄ JATKOSSAKIN, MINTULLE PIKAISTA PARANEMISTA JA MONTA MONTA ILOISTA "JUOKSUTONTA" VUOTTA EDESSÄ....MANULLE SAMAA SITKEÄÄ TERRIERIMÄISYYTTÄ KUIN TÄHÄNKIN ASTI - MANU POIKA SE VAAN PORSKUTTAA, SITÄ ILOISTA VEIKKOA EI PIENET SELKÄLEIKKAUKSET MASENNA
Jaahas...tämä vuodatus onkin taas muuttunut täysin enkä saanutkaan kuvia Picasasta tänne vaan ne oli pakko ladata vuodatuksen omaan kuvakansioon joka on jo lähes täynnä....En kyllä ala maksamaan lisätilasta vaan siirrän blogini jonnekin muualle kun kansio tulee täyteen ...Hemmetti miks kaikki uudistukset menee aina vaan huonompaan päin .... P**KLE
Kyllä tänne pitää picasankin kautta saada kuvia tulemaan, mutta en tiedä eikö Macilla niitä sitten saa vai miksi kuvat ei suostu siirtymään tänne sitten millään.....
-Elämä on pelkkää taistelua....Vantaalle Joopa joo.....Nyt on sitten kaikki hoidettu...siis Mauri Anteron iso selkäleikkaus meni oikein hyvin, siitä SUURI KIITOS Eläinsairaala Aistin neurologi Cizinauskas Sigatasille...ööh en tiedä kumpi on etu ja kumpi sukunimi mutta ihan loistavan upea lääkäri hän on joka tapauksessa. Hänen alkuperäiskansalaisuuttaan on vaikea sanoa mutta siitä näkee että kyllä suomessa on erittäin hyviä ulkolaisia lääkäreitä niin eläin kuin ihmispuolellakin.
Manu leikattiin torstaina ja se pääsi kotiin samana päivänä, pitkä matka ei rasittanut sitä millään tapaa vaan Manu oli heti ihan kuin mitään ei olis tapahtunutkaan 
Arpi selässä on m elkoisen pitkä ja pitkä oli myös lasku, mutta mitäs pienistä. Pääasia että Manun tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Mitään jälkiseurauksia ei pitäisi tulla ja kuntoutuksen avulla Manu oppii varmaan käyttämään paremmin myös tuota sen "heikompaa" puolta. Manullahan on aina ollut tapa kulkea hihnassa kolmella jalalla - vapaana se on käyttänyt neljää jalkaa...nyt selvisi että mitä luultavimmin kolmella jalalla kävely on ollut pienen selässä olleen synnynnäisen vian syytä. Sitä ei tiedetä varmaksi onko pikku vika aiheuttanut myyös välilevyn pullistuman...ehkä ehkä ei...vakuutusyhtiö sanoo ihan varmaan että kyllä on aiheuttanut jotta ei tarvis korvata....
Manulla on oikein kunnon tikit selässä. ihme kyllä koira ei näytä mitenkään kärsivän haavoistaan - ihminen olis varmaan visusti petin pohjilla vaikertamassa noin ison leikkauksen jälkeen monta päivää...
(Manu) Kröhmmmpphh...Mitä se mua nyt siinä kuvailee, mä en nyt ollenkaan ymmärrä tätä hössötystä???? 
(Manu) Olepa nyt kiltti ja päästä mut juoksemaan vapaana - onhan tää nyt ihan eppistä olla PIHASSA kävelyllä hihnassa 
Joka tapauksessa Manulla on toisessa takajalassa + lonkassa paljon pienemmät lihakset kuin toisessa. Tuo pitäisi nyt saada tasapainoon kuntoutuksen avulla. Mutta Manulla on välillä vähän ikävää koska riehuminen, hyppiminen ja muiden koirien kanssa leikkiminen on kielletty kuudeksi viikoksi. 
Manu käykin sitten välillä valittamassa mulle sellasella naukumaäänellä että kuinka tylsää paikallaanolevan elämä on.....Manu saa kyllä liikkua ihan normaalisti sisällä, sitä ei saa pitää häkissä. Tietenkin pitää katsoa että se ei hypi sohville eikä sängylle ..... Manu ei oikein pidä näistä ikävistä rajoituksista........
Ulkona se saa tehdä ihan pientä lenkkiä hihnassa, vapaana se ei saa ulkona olla ollenkaan.
Minttu kävi sydänlääkärillä ja sillä todettiin ihan pienen pieni vika sydänläpässä, mitä ilmeisemmin siitä käärmeenpistosta aiheutunut. Mitään rajoituksia se ei aiheuta Mintun elämään eikä Mintulle pitäisi koskaan koitua siitä ongelmia. leikkaukseen se saa mennä, se ei rajoita edes sitä. Siitä ilmeisesti kuuluu se hyvin lievä sivuääni jota eläinlääkäri kuunteli. Nyt Minttu ultrattiin ja se olikin melkoinen toimitus koiralle joka on käärmeenpistoepistoepisodista lähtien suhtautunut erittäin epäluuloisesti eläinlääkäreihin.Minttu hytisee kuin aladoobi ja pelkää eläinlääkäreitä.
(Minttu) No hyvä on - mä poseeraan kunnolla vähän aikaa - mutta muista sitten antaa se nami!
Onneksi se on erittäin kiltti eikä yritä sentään haukata kilon palaa lääkäri-raukasta 
Tuolla massalla se kyllä sais jo aikaan melkoisen painiottelun jos se ei tottelis yhtään. Mutta Minttu tottelee vaikka pelkääkin, se tulee kuin lammas teuraaksi ja näyttääkin ihan siltä kun se olis varma että eläinlääkäri on taatusti teurastaja....Mutta siitä huolimatta se tottelee kauniisti vaikka yrittääkin aina painautua niin lähelle mua kun vain mahdollista. Hytinä on melkoinen.....Tää eläinlääkäri sai Mintun rentoutumaan ihmeen hyvin ja me oltiinkin sisällä noin tunnin ajan kun sydän tutkittiin oikein kunnolla. Nameja meni yks kipollinen ja juuri se varmaankin sai Mintun luottamaan eläinlääkäriin
Joten Myös Minttu sai "terveen paperit"
Mä olin ihan samaan aikaan unten mailla Hatanpään sairaalassa kun Manu oli Vantaalla nukutettuna...joten me Manun kanssa katseltiin vissiin samoja unia
Pääsin pois saman tien kun olin herännyt ja syönyt hyvät sairaalapäivälliset Jatkoa katsotaan sitten taas ...öööhh...joskus jatkossa
Hmmm...tatska kädessä, toi ei sitten ole mun hauikseni, en mä sentään noin ruipelo ole......
(Siru) HOHHOIJAKKATA....Mä otan sitten kotona rennosti kun ei kerran riehuakaan saa...Kaikennäköisiä pieniä ruttuturpapotilaita pyörii jaloissa....
Eilen oltiin Jumesniemellä pihahommissa ja mä katkoin ihan sairaan suuren alan jotain ihme pusikkoa pois Annen pellon paikalta. En tajua miksi siihen oli istutettu jotain ihme puskaa, mä katsoin viime kesänä että se on jotain angervoa mutta se ei kukkinut ja se on monen metrin alueella ihan älyttömän tiheänä pensaistona. Katkaisin sen kokonaan pois ja niitä pensaita oli siinä monta sataa. Risua siitä tuli niin paljon että juuri ja juuri mahtuu isoon peräkärrykuormalliseen kun oikein sulloo. Siihen oli myös pensaiden päälle tehty jonkinmoista kompostia ja se oli ihan kamalan näköinen viime kesänä.
Nyt pelto on kaivamista vaille valmis, tietenkin pensaiden juuret pitää kaivaa pois ja osa pensaista istutetaan Annen talon taakse paikkaan jossa mikään ei kasva....jos ne vaikka kasvaisivat. Kaivaminen onkin sitten ihan sairaan iso homma mutta onneksi näytti siltä että juuret ei ole kovinkaan syvällä, pensas on ennemminkin sellaista ihmeellistä matalajuurista joka tekee uutta pensasta myös oksistaan jotka ovat maassa, ne olivat myös juuria täynnä....Kaipa pusikko on ollut siinä kymmeniä vuosia ja sillä levinnyt ihan sairaan suureksi.
Pensaita ei olis pystynyt kaivamaan pois ellei niitä ensin katkaise, oli se niin tiheä pusikko. Jos ne siitä paikan vaihdosta kuolevat niin vahinko ei todellakaan ole suuri. Nyt Anne saa paikalle perunamaan jota se jo viime kesänä haaveili...tosin se mietti kyllä siihen tänä keväänä myös TOKO-kenttää.....Katsotaan nyt mikä siihen tulee.
(Minttu) HEI! Tää polku eo ole ihan suora!!!!!!!
(Siru) Mä en sitten aio lähteä täältä tänään kotiin, Mä jään maalaiskoiraksi! (Viljo) Onko meitä nyt neljä?
Anne ja Markku halkaisivat isoja vanhoja tolppia ja niistä tehdään reunat uusiin tien varsiin jota pihassa on nyt kun Anne parissa päivässä oli kärrännyt 15.000 kilon kivituhkakuormallisen tienpohjiinsa niiin eiköhän piha ala kohta valmistumaan. Koska talo on ylhäällä mäessä niin pitää antaa 10 pistettä ja papukaijamerkki siitä että naisella on voimia kärrätä tuollanen määrä kivituhkaa paikoilleen. Samalla Anne oli tehnyt myös kauniit kivipenkereet pihan ympärille pitämään kivituhkan paikoillaan vaikka tulis isompikin kaatosade. Hyviä kiviä löytyy omasta pihasta ja talon takana olevasta kymmenien metrien pituisesta kiviaidasta joka on tehty lättänöiksi hakatuusita kivistä....Onhan talossa asunut joskus 100 vuotta sitten kivenhakaaja....Anne epäilikin että itse kivenhakkaaja saattaa löytyä siitä peunapellosta josta nyt otetaan puskat pois......saikohan lähes 100 vuotta sitten ihmisen haudata omaan pihaan? 
Pikku askartelua maalla...julmetusti kuusiaitaa leikattavana.....
Talon maalia on sentään jo aloittettu rapsuttamaan - maalaus pitäis tehdä kunhan saa pohjan kuntoon - muutama rima on laho ja pitää vaihtaa tältä auringon puolelta....
Siinä laitetaan tolppaa halki....joku tekee työt ja joku vaan on painolastina
Niin ja jotkut seuraavat silmä tarkkana mitä tapahtuu.....
Siru on enemmän kiinnostunut häkissään ulkoilevista kissoista...Minttu taas seurustelee naapurin koiran kanssa aidan lävitse.
Käveltiin sitten illemmalla metsätietä pelloille ja joelle...aurinko paistoi ja oli aivan upea ilta ja koirat juoksivat taas niin että myös Siru innostui ja pysyi lähes nuorempien perässä Minttu oli ainoa joka yritti väkisin uimaan, mutta en antanut sen mennä vielä...vesi oli niin kuraista kun se tulviin pelloilta ja oltiin lähdössä kotiin lenkin jälkeen joten auto olis ollut ihan kurassa märän koiran jäljiltä.
Otetaanpa pieni painiottelu näin tyttöjen keksken
(Minttu) Mä haukkaan sut yhdellä suupalalla...
(Siru) KEVÄT ON RIEMUN AIKAA !!!!!!
(Minttu) Joo ja uimisen aikaa.....Miks mä en saa mennä vielä uimaan?
Katos vaan sammakoillakin on ollut kevättä rinnassa..vielä ei ole nutipää-asteella tää kutu....
Ja ojissa on paljon vettä..
(Minttu) Saanko mä uida edes tässä pienessä pelto-ojassa...ja että en, on tää kummallista
(Viljo) TUu nyt Minttu sinäkin juoksemaan äläkä siellä kuraojissa ryve..Täällä pellolla on NIIN paljon tilaa juosta ja yks lörppäkorva tolleri vaan rymyää joka lutakossa...kumma otus...
Siru päätti että hän ei lähde meidän mukaan ja jäi Annelle, Anne tuli illallla käymään ja toi Sirun tullessaan. Siru on nyt päättänyt muuttua maalaiskoiraksi. Ne olivat Annen luona pari päivää kun Manu oli leikkauksessa. Siru viihtyi niin hyvin että päätti ettei lähde enää kotiin.....
- Kyllä maalla on senkin mielestä mukavampaa....
Työtä olis niin paljon kun ehtis tekemään....taimet on koulittu melkein kaikki ja laskin että monta sataa niitä on jo nyt kasvihuoneessa. Koska Manua pitää vahtia niin kouliminen ei ole onnistunut ihan aina, nytkin on mun vahtivuoroni joten Manu makaa vieressä ja minä naputtelen konetta.
Pienet taimet on vielä suojassa harson alla etteivät pala kevään kuumassa auringossa. Tuo kasvihuone kuumenee niin hitsin kuumaksi vaikka on kaikki lävet auki.
Kunhan Markku tulee risukuormaa viemästä kaatikselta niin sitten pääsen koulimaan....jos sais tänään viimeisetkin kasvihuoneeseen. Tää työhuone on vieläkin kesken, tapetti pitäis laittaa yhteen seinään ja maalata loput seinät...siinä nyt ei kovin kauaa mene. Sitten olis perinteinen meidän kerhon "Keväthumaus" joka tänä vuonna pidetään meillä...Ei löytynyt oikein paikkaa ja kaikki paikat maksoivatkin niin hiton paljon - ja koska teen joka tapauksessa luontopolun ym. niin se on kyllä kaikkein helpointa mulle kun kaikii tapahtuu täällä paikan päällä. Eipä tarvitse raahata arpoja eikä kaikenmaailman roinaa minnekään vaan saan tehdä kaiken rauhassa kotona. Saan kyllä apua jos tarvitsen joten ei tarvi tehdä ihan kaikkia itse. Oon tehnyt jos jonkinlaista pientä hauskaa jota meillä aina on ollut näissä meidän keväthumauksissa, joten kaikki alkaa olla kohta valmista vaikka tapahtuma on vasta toukokuun lopulla. On ihan kiva tavata kaikia kerholaisia vielä ennen kesätaukoa, siitähän tämä tapahtuma alunperin lähti liikkeelle. Kesällä näkee kyllä näitä kaikkein tutumpia kavereita, mutta suuri osa on kuitenkin vain kerhotuttavia, joten kiva viettää aikaa myös heidän kanssaan ennen kesää.
Koirat saavat sitten taas lähteä vaikka Jumesniemelle, en pidä niitä täällä silloin kun on paljon porukkaa, eihän kaikki edes pidä koirista tai voivat olla allergisia. Nuo kun on vielä isoja koiria niin paree kun ovat pois jaloista. Manu on tietenkin kotonaan Timon luona.
Nyt Timo on asunut Manun leikkauksesta lähtien täällä, ulkoilutus ym. hoito on paljon helpompaa näin omakotitalossa koska Manua ei voi vielä viedä ihan minne tahansa. Vapun jälkeen mä luulen että se saa tarpeekseen "aikamiespoikaelämästä" ja lähtee Manun kanssa kotiin.....Manu on tietenkin täällä hoidossa päivät, ei sitä oikein uskalla vielä jättää yksin kotiin.
Mutta nyt on kaikki hyvin joten elämä hymyilee taas....elämään kuuluu myös ongelmia, murheita ja taisteluita....mitäs se sellanen elämä olis jossa aina aurinko paistais? Kun on välillä murheita ja ongelmia osaa taas arvostaa mukavaa rauhallista normielämää
Manu makaa tuossa jaloissa ja on tosi kipeä. Odottelen eläinlääkärin soittoa että lähdetäänkö Helsinkiin päin magneettikuvauksiin ja leikkaukseen vai mitä pitää nyt tehdä...... Manun selkä on täysin krampissa ja kivut kipulääkkeistä huolimatta on kovat.
Mietin että onko järkeä ottaa tavallisia röntgenkuvia joita eläinlääkäri ensin ehdotti koska Manulla on täysin selviä neurologisia oireita. Eihän tavalliset kuvat näytä muuta kun selän luut ja niiden tilan. Jos on kyse välilevyn pullistumasta niin pahimmassa tapauksessa Manu voi halvaantua jos ei saa ajoissa apua.
Eilen käytiin hierojalla Manun kanssa koska eläinlääkäri sitä ehdotti, siihen mennessä Manun tila olikin parantunut jonkin verran. Nyt ollaan sitten taas lähtöasemissa....Hieroja oli sitä mieltä että selkä ei ole ihan pelkästään vain jumissa vaan epäili että jotain pahempaa vois olla mukana. Myös hieroja löysi selviä neurologisia oireita että ei tää vaan mun vilkasta mielikuvitustani ole.
Selkähän tulee jonkin verran kipeäksi kun sitä hierotaan mutta noin kipeäksi se ei saisi normaalisti tulla ja juttelin hierojan kanssa äsken puhelimessa ja hän kyllä suositteli magneettikuvausta kuten suositteli jo eilen kun näki Manun ja teki testejä sille. Joten muutaman tonnin menoerä on Manussa mutta se ei ole mikään ongelma jos vain koira saadaan kuntoon, mä en todellakaan laske rahassa koiran elämänlaatua.
Eilen mentiin sitten Mintun kanssa sinne sterilointiin ja sekin jäi tekemättä. Eläinlääkäri löysi Mintulta sivuäänen sydämestä ja se pitää tutkia ennenkuin Minttu leikataan. Mintun sivuääntä ei ole koskaan ennen kuultu joten se on uusi juttu ja johtuu lähes 100% varmuudella tästä kyynpuremasta jonka jälkioireista Minttu kärsi monta kuukautta muutenkin, sen jälkeen sitä ei ole kuunneltu joten jossain välissä käärmeenmyrkyn jälkiseuraukset on mitä luultavimmin tehneet läppään pienen vian.. Eläinlääkärin mukaan hyvin usein kyynmyrkky vaikuttaa myös sydämeen.
Onneksi Mintun ongelma on mitä luultavimmin hyvin pieni, sillä ei ole ollut koskaan mitään oireita ja sivuääni kuulosti kuulemma hyvin vaarattomalta ja heikolta, mutta siellä se kuitenkin oli. Joten perjantaina viedään Minttu sydänlääkärille sydänfilmiin ym. tutkimuksiin...eilinen käynti maksoi verikokeineen 186 euroa, onneksi verikokeet olivat kaikkiihan Ok joten mikään akuutti tuo MIntun sydänjuttu ei onneksi ole.
Mietin että sydänlääkäri kaikkine kokeineen maksaa varmaankin siinä 400 egeä ja sitten sterilisaatio 520 euroa Mintun painoisella koiralla...se kun menee painon mukaan. Mietin tuota sterilisaatiota sitten uudellen tietenkin jos näyttää siltä että Mintulla olisi tullut jotain isompaa vikaa sydämeen. Jos vika on harmiton niin sitten Minttu menettää retaleensa....
On se hemmetin hyvä että meillä on koirille kalliit vakuutukset, jos tuon koko summan joutuis itse maksamaan niin leipäjonoonhan tässä pitäis mennä
Mä olen ihan hemmetin kiukkuinen kun olin alunperin sitä mieltä että Manulla näkyy ihan selviä neurologisia oireita, mä kyllä osaan tunnistaa ne oikein hyvin sattuneesta syystä......Mä olen lukenut neurologiaa aika paljon vaikka en lääkäri olekaan, mutta joutunut opiskelemaan myös sitä alaa kuitenkin tässä vuosien mittaan.
Katsotaan nyt miten käy, huomenna mun on itse mentävä sairaalaan taas kerran ja pitäis päästä sieltä pois seuraavana päivänä...mutta mä yritän että en joutuis olemaan yötä. Ei mulla ole nyt aikaa sairastaa, on tässä tärkeämpääkin tekemistä
Elämä ei aina hymyile kauniisti, on näitä mustia päiviä välissä - mutta uskon kuitenkin lujasti että tästä selvitään. Mä en anna periksi vaan teen kaiken sen eteen että koirien ei tarvi ainakaan kärsiä kipuja eikä sairastaa muutenkaan turhaan......Jos on leikkaus Manulla edessä niin sitten leikataan - maksoi mitä maksoi......
Tultiin juuri Tuhatjalasta, päivystävältä eläinlääkäriltä ja Manu sai opiaattipistoksen ja mitä luultavammin joudutaan viemään se yöksi sinne kipuhoitoon. Manun paperit on nyt Helsingissä Aistissa neurologilla...huomenaamulla soitto sinne ja melko varmaan Manu viedään sinne jatkotutkimuksiin heti huomenna jos vaan suinkin mahdollista...Jotenkin vaan tuntuu nyt aika huonolta noiden oireiden perusteella......
Mua suututtaa ihan mielettömästi kun viikko sitten se ensimmäinen eläinlääkäri ei uskonut mua kun sanoin että Manulla on ihan selviä neurologisia oireita, soitin niistä sille vielä jälkeenkin päin samana päivänä muutaman kerran mutta kaipa se vaan aatteli että oon hysteerinen........ Kyllä mä ihan varmasti osaa sen alan oireet tunnistaa. Jos eläinlääkäri ei osaa niitä tunnistaa niin on se kumma juttu.
Nyt on mennyt viikko hukkaan ja oireet pahentuneet moninkertaisesti.
Mä olen vaan niin vietävän vihainen.........ja surullinen....
Jatkoa.....
Keskiviikko- Tänään Manu vietiin Helsinkiin Aistiin neurologille ja magneettikuvauksiin. Selässä on välilevyn pullistuma ja se leikataan huomenna. Joten olin oikeassa niistä neurologisista oireista. Miksi eläinlääkärit eivät kuuntele eläimen omistajaa?
Lääkäri oli toiveikas leikkauksen onnistumisesta joten ihan kaikki toivo ei ole vielä heitetty vaikka kuntoutus onkin pitkä prosessi ja voi olla että vakuutus ei maksa mitään koska syy välilevyn pullistumaan eli tyrään on Manun synnynnäinen pikku vika selässä, myös se selvisi magneettikuvista.
Joten nyt varaudutaan noin 3000 - 4000 tuhannen euron eläinlääkärilaskuihin.............Pääasia on kuitenkin se että Manu tulis kuntoon ja se on kuulemma erittäin todennäköistä että Manu olisi sen jälkeen täysin kunnossa. Tietenkin selkä ei ikinä tule kestämään ihan hurjan kovaa rasitusta koska siinä on synnynnäinen vika. Mutta sitten tehdään pienempiä lenkkejä. Nyt kun tietää että on vikaa niin osaa varoa, eihän sitä osaa varoa kun koira ei ole ikinä näyttänyt siltä että sen selässä olis mitään ongelmaa.
Mun pitäis olla nyt sairaalassa, mutta livahdin kotiin ja meen huomenna tähystykseen ja/tai leikkaukseen suoraan kotoa, en halunnut nyt olla missään osastolla ihmisten joukossa. Ei oo nyt ollenkaan sellanen fiilis että jaksais kuunnella kenenkään vaivoja........
Ulkona sataa lunta taivaan täydeltä..niin onhan kohta jo toukokuu joten ehkä heinäkuussa meidän parin metrin lumikasat sulavat pihasta...tai ehkä se on nyt sitten se jääkausi joka on tulossa...hmmm...
Mauri-Antero mököttää tiiviisti pehmeässä häkissään ja valittaa välillä kun ei pääse pois kun tarkkaan vahdittuna. Manu satutti jossain selkänsä ja nyt sen pitää pysyä paikoillaan ilman riehumista ja hyppimistä, ei edes sohvalle saa hypätä. Kovat kipulääkkeet pistettiin piikillä ja nyt on menossa jatkohoitona kipulääke ja täysi hyppimis/riehumiskielto. Mauri-Anterohan ei ihan ole paikallaanolevaa sorttia ja heti kun se pääsee häkistä niin se yrittää loikata sänkyyn tai sohvalle tai muuten juoksentelee ympäriinsä. Sitten kivut iskevät ja Manu makaa surkena koipi pystyssä ja valittaa - joten ainoa mahdollisuus oli sulkea Manu häkkiin muutamaksi päiväksi. Nyt on vaan kyse siitä että onko kipu vain revähdys vai voisiko takana olla jotain vakavampaa...esim. selkärankatyrä joka vaatii pikaista leikkausta jos alkaa tulemaan neurologisia oireita.
Joten Manua pitää seurata kaiken aikaa ja jos jotain outoa ilmenee niin siinä sekunnissa leikkaukseen
Eläinlääkäri oli vahvasti sitä mieltä että kyseessä on pelkkä revähdys koska kaikki neurologiset testit olivat täysin puhtaat, mitään neurologiseen viitttaavaa ei onneksi löytynyt. Manu miettii varmaan itsekseen että mitä pahaa hän on tehnyt kun on joutunut vangiksi häkkiin....sorry vaan Maukka - mutta en ota riskiä että sattuu vielä pahemmin. Lääkärin selvä ohje oli että Mauri-raukan on oltava häkissä niin että se ei pääse hyppimään eikä riehumaan ennenkuin selkä on todellakin kokonaan parantunut ja sitten ensi viikolla fysioterapeutille joka katsoo ja hoitaa jämähtäneet lihakset.
Joo ja maanantaina on Mintulla edessä leikkaus...lopulta päädyin siihen sterilisaatioon muutaman vuoden harkinnan jälkeen. Minttu itsekin kärsii juoksuistaan ja täytyy myöntää että niin kärsii koko lauma ja myös me ihmiset. Mintusta tulee kiukkuinen mörnöttävä peto kun sillä on juoksu ja silloin muu lauma saa hyvin äkkiä hammasta jos lähestyykin Minttua. Vain Sirulle se ei ikinä ole näyttänyt mieltään. Ei myöskään meille ihmisille
Joten pahassa tapauksessa mulla on ensi viikolla kaksi koiraa jotka vaatii erityisvalvontaa. Minttu ei onneksi välitä pätkääkään siitä vaikka sillä olis pönttö päässä...mutta silloin on suojeltava Manua jota ei uskalla vielä jättää kotiinkaan koska sen lempparipaikka kotona on Timon ruokapöydällä katselemassa pihassa kulkevia ihmisiä Manu kun ei saa vielä ensi viikollakaan hyppiä holtittomasti niin täällä sen on oltava pönttöpää-Mintun kanssa.....ÄÄÄÄKKKSSSS!!!!!!!
Kevättä tässä odotellaan ja lämpimiä kelejä....mun kukantaimeni kasvaa varastossa liian isoiksi kun en ole päässyt vielä koulimaan niitä. Tänä vuonna laitoin aivan valtavan paljon siemeniä ja laskin että yksittäin koulittavia on lähes tuhat ja sitten on vielä lobeliat + muut joita voi koulia isommissa töppäissä. Kasvihuoneen saan kyllä lämpimäksi mutta en tarkene koulia noita hemmetin kasvejani terassilla kun on niin hitsin kylmä.
Ja sitten mä otin tatskan käteeni ja sen pitää parantua kokonaan ennenkun voin rällätä mullan kanssa. Mä olen aina halunnut tatuointia ja nyt kun sain Annelta joululahjaksi lahjakortin tatuointi liikkeeseen niin nyt mulla sitten on se tatuointi - Mä en ollenkaan aatellut kuinka pitkä jälkihoito tuollasessa tatskassa on. Sitä pitää pestä ja rasvata vähän väliä, se ei saa kuivaa ollenkaan ennenkuin ruvet on kaikki lähteneet pois. Se on siis verrattavissa avohaavaan tai palohaavaan.....Mitään sidettä siinä ei saa pitää eikä myöskään suositella vaatetta sen päällä joten mitenkäs ne joilla on koko selän tai kröhm....vaikkapa intiimialueen tatuointeja hoitaa tän loppuhoidon? Entä jos laittaa takapuoleensa tatskan...pitää olla pylly paljaana ja istumatta kolme viikkoa
Mä kuljen kaupassa hihat käärittynä niin kaipa ihmiset katsoo että tuo nyt haluaa näyttää että sillä on TATUOINTI ...jumankekka en mä nyt sen takia sitä näkyvillä pidä Nyt mä ymmärrän miks joskus oon nähnyt että toppatakin hiha on ylhäällä ja kädessä on tuoreen näköinen tatska...oon aina aikaisemmin aatellut että ompa tollo tyyppi kun pitää näytellä kaikille uutta kuvaansa.
Mutta myönnän että tatuointiehin voipi tulla vaikka himo..mietin jo miten jatkaisin tuota kuvaa koko käden ympärille...en siis missään tapauksessa isoa kuvaa käteen vaan jotain pientä kivaa tuohon käden ympärille.....Niin ja nilkkatauointi olis kanssa kiva.....
No joo...ehkä mä yritän vähän rauhottua. Oon tehnyt remppaa tänne työhuoneeseeni nyt kun työhuone ei enää ole ihan täynnä yhdistyksen mappeja plus. muuta yhdistyksen roinaa....Maalasin katon valkoiseksi kun se oli kuusipanelia ja tummunut ajan myötä. Sitten oon repinyt nyt tapetit irti ja laitan yhden seinän huomiotapetin ja muut seinät maalaan valokoiseksi. Kävin kyselemässä omasta valokuvasta tehtyä tapettia mutta hinta oli kyllä ihan liian kallis näin työhuoneen seinään. Nyt tää huone on täydessä kaaoksessa ja odottaa vaan sitä tapetointia ja maalausta. Markku on työmatkalla pohjoisessa joten tapetointi ainakin saa jäädä siihen että sekin on kotona, mä kun en ole maailman paras tapetin laittaja 
Mä kun en ole vienyt huonekaluja täältä pois vaan siirtelen niitä tarpeen mukaan joten nyt tällä hetkellä kirjahylly seisoo keskellä lattiaa ja hyllyn laatikot on tietokonepöydän alla..vähän hankala kun yrittää kirjoittaa....Tää tietsikkanurkkaus siirtyy toiseen paikkaan ja sen takia tää kohta tehdään viimeksi. Tavaraa on pöydällä parin metrin pinoina.....
En ole ottanut yhtä ainutta valokuvaa huhtikuussa, en vaan ole ehtinyt keskittyä sellaseen....edes koiria en ole kuvannut yhtään. Mä vaan jotenkin odotan vaan sitä kevättä ja lämmintä keliä....
Eilen kävin piikeillä kipupolilla ja oottelenkin nyt sitä piikkikuumetta joka yleensä aina botoxista mulle tulee. Ihma kyllä mitään oireita ei ainakaan vielä ole....hmm..jos se neurologi laittoikin 20 piikkiä suolavettä mun niskaani.....
Jumankekka mutta ulkona on varsinainen lumimyrsky, tuulee niin että puut taipuu melkein maahan asti ja lunta tulee ihan taivaan täydeltä.... Piti lähteä noiden "terveiden" koirien kanssa lenkille, mutta taidan jättää väliin....Minttu on ollut nyt ihan hepuli kun se ei jaksa käsittää miks pitää olla hissun kissun, en anna niidenkään riehua koska manu kuitenkin innostuu jos isommat riehuu. Joten olen sitten hiljaa koneella niin koiratkin on hiljaa makaamassa kuka missäkin. Manu tietty omassa turvapesässään.
Heti kun vähääkään nousen tästä niin Minttu saa todellisen hepulin, eihän terve vilkas koira jaksa olla vaan hiljaa paikoilaan varsinkin kun on aina tottunut siihen että mennään metsään ja juostaan ja riehutaan sydämen kyllyydestä Myös Siru on levottomamman oloinen koska sekään ei nyt ole saanut tarpeeksi liikuntaa. Ja koska se on aina tottunut riehuun Manun kanssa niin sitä ottaa pattiin kun kaveri pidetään vaan häkissä.
Siitä huolimatta en kyllä nyt lähde tuonne myrskyyn tän just piikitetyn niskani kanssa....
Töitä olis ihan sairaan paljon kun vaan sais itseään niskasta kiinni ja sais tehtyä jotain...toi Manun juttu kuitenkin huolestuttaa niin paljon että en osaa keskittyä mihinkään.....tollaset selkäongelmat voi olla pitkällisiä juttuja vaikka Manu nyt näyttääkin pirteältä mutta ei se normaalisti vieläkään kävele eikä istu.
Ja sitten Mintun leikkaus..no onhan se terve vahva koira mutta ainahan nukutuksessa on omat riskinsä...ja sitten ens viikolla meen itsekin pariks päiväks sairaalaan kun on lopputarkastus ja tähystys nukutuksessa tuosta mun leikkauksestani......ööhh tai oikeastaan leikkauksistani......kolmehan niitä sitten lopulta oli.
Joten me ollaan sitten molemmat Mintun kanssa taju kankaalla ensi viikolla, Mintturalta lähtee ylimääräiset retaleet ja mun syynätään muuten vaan ... kiva kiva.... - kumma että murehdin enemmän noitten karvaisten kavereiden juttuja kun omaa nukutustani ja tuloksiani -Oliskohan mullekin syytä laittaa pönttö päähän kuten Mintullekin--onko sellasia ihmiselle sopivia pönttöjä......Ai niin mä unohdinkin että oon kyllä tavallinen pönttöpää ilman näkyvääkin pönttöä...
Jumankekka mä taidan lähteä rypemään lumikylpyyn tuonne pihaan - enää ei näe muutamaa metriä kauemmas kun lunta tulee ihan kaatamalla....Kyl kevät on IHANAA aikaa 
Onpas näköjään kulunut aikaa kun oon viimeksi ehtinyt päivittää tätä blogiani.
Syy ei tokikaan ole laiskuus - pois se minusta .....Tässä vaan on ollut niin paljon menoja että en ole ehtinyt paljon kotona koneella naputella.
Lähes joka päivä ollaan kerätty enemmän tai vähemmän koiria ja porukkaa mukaan ja lähdetty lumikenkäilemään milloin minnekin. Välillä pitkiä varsinaisia tappolenkkejä ja välillä rauhallisia "juoruilulenkkejä" kavereitten kanssa Koiria on ollut mukana aina vähintään neljä, riippuen vähän siitä missä ollaan oltu ja kenen kanssa.
Olin leikkauksessakin taas välillä ja olinhan mä kokonaiset kaksi päivää kotona, mutta kolmantena piti jo päästä lumikengille ja pellolle - tosin sellaselle tasaselle pellolle ja vähän rauhallisemmin. Kavereiden kanssa ollaan kävelty ja silloin on ollut mukana joko kultsu Leo ja sitten välillä myös Tuuma ja Viski emäntineen. Tuuman ja Viskin emäntä ei kovin usein työkiireiltään ehdi mukaan jotan enemmän ollaan sitten kuljettu Leo-pojan omistajien kanssa. Mukana on ollut myös väliin yksi isohko musta hauska karvainen Vilkku-koira joka antoi heti alussa Manulle pikku opetuksen siitä että MUN NENILLE EI HYPITÄ - Mauri- Antero kun eka kerran Vilkun tavatessaan loikkasi suoraan sen kimppuun ja olisi vissiin "halinut" vähän liian läheisesti joten Vilkku vähän närkästyi mokomasta tunkeilevasta käytöksestä ja murahti varoittavasti. Manu muistaa tämän edelleen ja pysyy vähän kauempana silloin kun ollaan pihassa...Kun lähdetään pelloille ja metsään niin ei ole mitään ongelmia, samoin on Viskin ja Manun välillä. Niilläkin on sanaton sopimus siitä että liian lähelle ei mennä ja Manu on myös tämän sopimuksen pitänyt kuten myös Viski. Lenkillä nekin kyllä voivat kulkea ihan sulassa sovussa rinnakkain eikä ole mitään ongelmia. Koirien hierarkia on aika hassu juttu,niillä näkyy olevan aivan selvät säännöt joita ne noudattavat ja kukin kunnioittaa toistensa mielipiteitä. Näistä käytöskukkasista voi ihmisetkin ottaa oppia niin vältyttäis monilta ongelmilta.
Ja Minttu tietenkin kukkona tunkiolla......
Kyllä talvinen luonto on kaunista.
Tää Tuuma on ihan kuin Siru nuorena...aivan ihana bortsulainen....
Jumesniemellä ollaan kuljeskeltu pitkiä hikilenkkejä ensin hangella joka upotti niin että lenkit olivat ihan sairaan raskaita. Joka hemmetin kerta polku oli joko pyryttänyt umpeen tai sitten pelkkä tuuli oli tuonut siihen lunta niin että joka kerta polku oli täysin tukossa ja joka kerta se piti taas kerran aukaista puolisääreen ulottuvassa hangessa. Täytyy myöntää että pari kertaa jo päätin lopettaa koko lumikenkäiyn kun tuntui että ei jaksa enää askeltakaan.....Kummasti sitä taas jaksoi seuraavalla kerralla vaikka tiesin jo etukäteen että yhtä koville se taas ottaa kuitenkin. Tosin ollaan kuljettu nyt lyhyempää noin 4-5 kilsan lenkkiä, pidempi on vielä jätetty odottamaan kevättä tai paremminkin mitä luultavammin syksyä. Kun lumet sulavat niin pellot viljellään joten osa lenkistä jää sitten taas peltojen alle, eihän sitä voi mennä talsimaan kenenkään rusipeltoon
(Metku) ÄÄHH...täällä hiukka upottaa.....
(Minttu) Mitä siellä valitat, mä olen paljon isompi ja raskaampi ja uppoan syvemmälle....ÖÖÖHHH...HELP!!!!! Mä jäin jumiin....
(Manu) Tuota noin...voisko joku tulla hakeen mut pois täältä?
(Manu) No ei sitten...EI TARTTE AUTTAA !!!!!!! UUUHHH....
(Minttu) Miks hitossa mä en pysy hangen pinnalla???? (Metku) Hmmm..Jospa kokeilisit tätä polkua..heh....
(Siru) Joo kyllä on viisainta kulkea polkua pitkin...(Metku) Niinhän mä juuri sanoin...
Lopulta pelto-osuus loppui ja päästiin polulle metsään...Kieltämättä otti aika koville. (Kuten Sirun takista näkee kuvat on otettu eri päivinä kun ollaan kuljettu Jumesniemellä, nää oli kyllä molemmat TODELLA upottavia kertoja)
Toivolla oli taas huonoa tuuria ja sen varpaan kynsi halkesi jossain niin pahasti että Toippari oli pakko nukuttaa ja kynsi poistettiin ja nyt se on kulkenut jo muutaman viikon iso tollo varpaassa. Ensin piti kokonaan jättää Toivon osalta lenkit väliin - niinpä Toivo jäi katselemaan kissojen kanssa ikkunasta kun muut lähtivät lenkille.... Lopulta se sai luvan kulkea iso tollo varpaassa...hmm..eipä tuo näyttänyt Toivoa mitenkään haittaavan. Annea se haittasi enemmän kun mokoma tollo ei tahtonut pysyä jalassa kun Toippari päätti loikata umpihankeen...niinpä Toivon piti kulkea polkuja pitkin. Eihän se taas sovi Toivolle sitten mitenkään, lumihangessa on paljon mukavampi juosta ja niinpä mokomaa tolloa laitettiin Toipparin koipeliiniin moneen kertaan matkan varrella uudelleen. Tollo on edelleen varpaassa suojana, mutta kyllä sieltä alkaa kohta kynsi kasvamaan ja hyvin se on parantunut Toivon lumihangessa juoksenteluista huolimatta.
(Toivo) Tää mun koipitolloni ei mua mitenkään haittaa...mä vaan juoksen ja juoksen....Tollo tulee perässä jos tulee....
(Anne) Himskatin roikale kun loikkii umpihangessa niin että mokoman tollon saa sitoa monta kertaa uudelleen..( Toivo) Ei se mua mitenkään haittaa....
(Viljo) Täällä on selvästi myyrän haju...(Metku) MISSÄ?
(Minttu) JIHUU .... TÄÄ HANKIKANTO ON SITTEN IHANAA!!!!!
(Viljo) HÄH ? Näenkö oikein mikä ihme tuota paksua punaista laiskimusta puree...sehän kirmailee ihan innoissaan...yleensähän se nuuskii vaan hajuja ???????
(Siru) Mä nuuskin nyt...NUUH...tässä on kulkenut...hmm...Viljo ja Toivo ja Metku ja Minttu ja Manu....
(Viljo) Mitäs tuo pahansisuinen vanhus tuolla nuuskuttelee?
(Minttu) Se haistelee meidän jälkiä..etkä sä sitä tajua senkin tyhmä huiskuhäntä...Siru on meidän kaikkien pomo...
(Metku) Joo....Siru on meidän pomo....Sitä ei parane ärsyttää...Se on vanha ja viisas, ja sillä on terävät nysähampaat..
(Anne) MÄ VALLOITIN TÄN KUKKULAN !
Minttu on taas villiintynyt suunnilleen villikoiran tasolle, sille ei mene korviin juurikaan mitkään käskyt silloin kun se on hihnassa ja syy on tuo ruttuturpa Mauri-Antero joka villitsee Mintun ihan alkukoiran tasolle. Lenkille meno niin että on kolme koiraa hihnassa on lähes mahdotonta, mä en pysty kuljettamaan kolmea koiraa. Yritetty on mutta huonosti on käynyt. Siispä meidän villikoiralauma kulkee lenkeillä vain alueilla missä ei ole vaaraa muiden ihmisten tai koirien kohtaamisesta ja silleen että ne saa olla vapaana.
En yksinkertaisesti pysty kuljettamaan niitä koska Manun ollessa mukana Mintttu ja Manu yhdessä vetävät niin kovaa että en ulkoiluta niitä vaan ne ulkoiluttaa mua.....Mä vaan menen latanana perässä. En tiedä onko Manun voimat kasvaneet vai onko mun voimani kadonneet jonnekin mutta viime talvena kuljetin neljää koiraa kun Nasukin oli mukana ja silloin ei ollut tälläsiä ongelmia ollenkaan. Manu ei vetänyt pahemmin koska Nasukaan ei vetänyt ja silloin ei Minttukaan vetänyt - Siru nyt ei vedä koskaan ja se onkin ainoa joka tuosta laumasta enää tottelee mitään
Nyt näyttää siltä että Manulla ja Mintulla on kisa siitä kumpi pystyy vetämään lujempaa...kun komennan niitä niin Siru pysähtyy kokonaan ja on hyvin hämmästyneen ja nolon oloinen kun luulee että komennan sitä Jos taas kiskon hihnasta niin ne vaan innostuvat että onpas kiva leikki.... - Nyt olen sitten luovuttanut kokonaan enkä enää kuljeta koiria hihnassa vaan me lähdetään aina jonnekin missä koirat saa juosta vapaana....ja kyllä ne juokseekin....
TIEDÄN että MInttua pitäisi kouluttaa...mutta kun kuljen vain Sirun ja Mintun kanssa niin Minttu ei vedä yhtään, vetäminen tulee vain silloin kun yli-innokas Mauri-poika on mukana.
Jos menen lenkille niin että vain Minttu on mukana niin se ei vedä yksinäänkään yhtään vaan kulkee todella kauniisti rinnalla ja tottelee hyvin...Manun kanssa kaksistaan en ole kokeillut, pitäisi viedä sitäkin yksinään niin ehkä saisin sen päähän taottua että MUN KANSSANI EI SAA VETÄÄ! . Timolla se ei kuulemma vedä ja Timoa se tottelee hihnassakin. Mut se on katsonut vain hoito-tädiksi jolle saa tehdä kiusaa...äääärrrhhh....NO HYVÄ ON - MYÖNNETÄÄN...tuleehan Manua lellittyä koska se on vain hoidossa ja on NIIN suloinen ja pieni....ÖÖÖHH...siis SULOINEN?
ÖÖHH...Mikä kaunis ja suloinen pikku palleroinen....
Ja sitten suloista palleroista vielä vähän toiseltakin puolelta.....
(Manu) MITÄ? Nauraako joku mulle?...Mun koipeni on jossain kiinni auttaiskohan joku ystävällinen sielu mua vähäsen?
(Viljo) Miks tolla palleroisella on aina takki päällä? Eihän talvella palele....Ai niin tollahan ei oo KARVOJA HÄÄHHH..mikä koira (Manu) Älä sää ruikelo siinä ilku mulle...
(Siru) Huomaatteko mun MAHTAVIA lihaksiani? Ei se ole tuuli vaan mun pullistelevat lihakseni...Mitä? eikö kukaan usko mua?
(Metku) HAA HIENOA......koirataistelu tiedossa......Viljoa ei kannata ärsyttää....
(Viljo) Mitäs hemmettiä sä punainen paholainen oikein kiusaat mua... (Metku) Mitäs mä sanoin, tää täytyy nähdä....kohta tolleroiselta on tukku karvoja Viljon suussa...
(Viljo) Nyt sun käy kalpaten senkin paksu kiusankapple....(Metku) TÄÄ ON KIVAA...Viljo varmaankin rouskasee tota punaista pulleroa...
(Metu) ÄÄHH..ei tullu tappelua ihan mälsää....
(Metku) Mä sitten otan pienen spurtin.... HEI.....MISSÄ MUN TOINEN KORVANI ON?
(Viljo) HAAAA....Metkulta on kadonnut yks iso korva...HEH...(Minttu) MITÄ????
Niin ja matkalla löytyi kolme karvamatoa jotka me kannettiin puun alle turvaan...siis enhän mä tiedä vaikka niiden oikeesti kuuluis olla hangella???? Jospa ne kiireesti ryömi takas hangelle kun me kannettiin ne turvaan...
Toivo, Viljo ja Metku tottelevat hyvin myös meitä silloin kun Anne ei ole mukana, ollaan kuljettu lenkillä myös niin että otetaan koirat kun Anne on töissä ja mennään koko lauman kanssa lenkille. Ne tottelevat silloin ihan hyvin, kun Anne on mukana niin meidän sana ei tunnu painavan ollenkaan niin paljon. Kyllä ne emäntänsä tunnistavat ja tietävät että se on Anne jota kuuluu totella.
Niin ja Manu teki SUUREN löydön kun oltiin kavereiden kanssa kenkäilemässä. Mauri-Antero löysi kokonaisen peuran jalan ja sen jälkeen sen luokse ei isot koirat enää menneetkään kun Manu puolusti saalistaan........se piiloutui pusikkoon kaluamaan peuran kinttua ja vähän aikaa etsittiin että minne hemmettiin pikku ruttumaana oli kadonnut. Se yritti olla mahdollisimman hiljaa että kukaan ei vaan ottais sen saalista pois. Huomattiin kyllä että isot koirat kävivät vähän väliä pusikossa ja tulivat sitten pois ja sieltähän Manu löytyi ison peurankoipensa kanssa. Koipi nostettiin korkealle puuhun ja Manu parka katseli haikeana suuren saaliinsa perään....Ihme kyllä se antoi ihan suosiolla ottaa luun pois, se ei ole koskaan ollut agressiivinen ruokansa suhteen ihmisten kanssa vaikka isojen koirien on turha mennä ottamaan siltä luita pois. Silloin ruttuturpa kyllä murisee uhkaavasti ja isommat koirat jättää sen kyllä rauhaan.
Siru on taas elämänsä kunnossa kun lumi ei enää tartu tassuihin, hangella on kiva juosta ja sisällä ne leikkivät Manun kanssa vetoleikkejä aamusta iltaan, Minttu ei ymmärrä vetoleikkejä ollenkaan, koska se ei vedä koskaan mitään. Mä olen yrittänyt saada sitä vetämään lelua mutta se irrottaa heti kun kosken leluun. Sitä vaan ei ole luotu vetämään.... ÄÄÄHHHH......muuta kun hihnassa Jumankauta vetäis lelujaan eikä mua...vai jospa se pitää mua lelunaan ja sen takia raahaa mua perässään..Hmmmm....
No ongelmansa kullakin, mun on paras kulkea lenkeillä vain Sirun ja Mintun kanssa jos pitää mennä paikkaan missä koirat ei voi olla vapaana. Toki tiedän että nyt on alkanut aika jolloin koirat ei periaatteessa saisi olla ollenkaan vapaana missään, mutta tuo lauma kyllä tottelee silloin kun ne on vapaan ja pysyvät yleensä hyvin lähellä. Vaikka Minttu ja Manu ei tottelekaan hihnassa niin kyllä ne tuolla maastossa tottelevat hyvinkin.... ellei löydy peuranjalkaa....Siis mikä ero on siinä onko koira hihnassa vai vapaana? Miksi koirat ei tottele silloin mitään kun ne laitetaan hihnaan? Ja miten ihmeessä voin kouluttaa niitä hihnakäyttäytymisessä kun ne osaavat sen ihan hyvin ollessaan yksin, mutta sitten villitsevät toisensa perusteellisesti kun ovat yhdessä?
Pitäis vissiin todellakin kulkea myös Manun kanssa yksikseen mutta ei vaan ole tullut kokeiltua sitä koska Manu on kuitenkin vain hoidossa täällä. Ajattelen aina että mitäs sen väliä on kun en kuitenkaan juurikaan ulkoiluta sitä täällä meidän kulmilla vaan lähdetään aina jonnekin kauemmaksi jossa ne saa olla vapaana.....Omien koirien kanssa onkin eri asia kun ne ovat tässä aina...ja ne tottelevat yhdessä ihan hyvin jorten siinä ei ole ongelmaa. En siis voi kouluttaa niitä enää enempää koska ne tottelee muutenkin hihnassa kahden ollessaan, Manu saa Mintun huonot tavat esiin ja niitä en ole saanut koulutettua mitenkään pois..
Manu on kuitenkin varsinainen ilopilleri ja saa myäs Sirun innostumaan leikkiin ja Siru on ottanut Manun oikein tosissaan siipiensä suojaan. Se pesee Manua huolellisesti nuolemalla ja Manu on autuaan onnellisen näköinen. Siru leikkii Manun kanssa ja pitää siitä muutenkin hyvää huolta. Siru on saanut uuden tarkoituksen elämäänsä - onhan se vahvasti paimenkoira ja nyt sillä on paimennettavanaan yksi kappale Mauri-Antero No myönnetään että välillä Manu joutuu olemaan myös purulelun asemassa ja eihän Siru koskaan tosissaan pure..vähän vaan maistelee Ja purulelun asema näyttää kovasti olevan Manun mieleen, sen paksu nahka ei kärsi Sirun pikku pyörittelyistä itse Manu leikkiä haluaa ja sitä se myös saa. Manu rakastaa vähän rajumpia leikkejä.
Minttu taas on nykyään varsinainen metsäkoira joka kulkee nenä maassa ja tarkistaa jokaisen puun alusen olisiko siellä mahdollisesti vaikkapa kyykäärme nukkumassa talviuntaan....Sen on hyvin erilainen kun muu lauma, se leikkiin kyllä välillä juoksuleikkejä mutta sen intohimona on haistella kaikkea ja kaiken aikaa. Mitä vanhemmaksi se tulee sitä enemmän sitä näyttää kiinnostavan hajut. Mä uskon että siitä tulisi kouluttamalla hyvä pelastuskoira tai ainakin joku etsintäkoira...se rakastaa hajuja ja kun toiset juoksee pellolla niin punainen tollerin häntä näkyy jossain kaukana pellon laidassa puun alla....Onneksi se ei ikinä vahingoita mitään eikä enää ota edes kiinni hiiriä eikä muitakaan pikku otuksia se vaan haistelee. Silloin pentunahan se kantoi kaiken liikkuvan sisään, nyt se on enemmänkin tarkkailupuolella
No katsotaan nyt miten saisin koko lauman kulkemaan myös hihnassa niin että ei tarvi mennä latanana perässä.....se ei todellakaan ole mikään ilo ja mua kyllä ihan hävettää kun ihmiset varmaan ajattelee että en ole kouluttanut yhtään näitä villi-otuksiani...ÄÄKKSSS
Kukkulan valloittajat !
(Manu) Mä sainkin Annen hanskan...JEEEEEEEEEEE
Mä murhaan tän hanskan ihan kokonaan....
(Manu) Painu nyt punainen rättikorva pois mun hanskastani tai mä höyhennän sut !!!!!!
JEEEEHHHHH......Kohta tää hanska on vainaa....
MITÄ...enkö mä muka saa leikkiä sillä...EN kyllä tuo sitä takas sulle...senkun haet sen ite....HÖH....
Kolmen kovan kopla
Mä mietin elämää ilman koiria...olis aina siistiä, ei koirankarvoja sohvissa eikä vaatteissa, ei "villakoiria" sängyn alla, ei märän koiran hajua eikä sulavia lumipalleroita parketilla, siisti naarmuton parketti, ei koiranleluja ympäri lattioita, ei heräämistä siihen että Mauri-Antero hyppää naaman päälle ja tuo vielä yleensä tullessaan limaisen vinkusian joka on sen lemppri lelu meillä, ei taistelua lenkkipolulla vaan rauhallista kävelyä ilman että kaksi koiraa vetää henkensä edestä ja kolmas ihmettelee että mitä mä komentelen, ei julmettua sohvalta tai peiton alta kuuluvaa Bostononterrierin kuorsausta, Ei kuraisia tassunjälikä vaaleassa matossa, ei niska limassa siivousta kun koira on syönyt ison luun ja tullut tietenkin yöllä ruikulle eikä kukaan ole kuullut kun se vinkuu pihalle, ei kuoppia täynnä olevaa pihanurmikkoa, ei koiraa joka loikkaa vauhdilla litistäen pahaa-aavistamattooman sohvalla löhöäjän littanaksi ja lipaisee limaisella kielllään rakkaudentunnustuksensa suoraan keskelle naamaa.......Oliskohan se siisti ja rauhallinen elämä jotenkin hienompaa, olis huusholli karvaton ja hiljainen, parketti muistuttais parkettia eikä kynnöspeltoa, ei tarvis kompastella koiran vinkuleluihin eikä tarvis mennä sateella tai huonolla kelillä pihalle........en mä vaan tiedä mitä tuollanen elämä olis kun meillä on aina ollut koiria.........
Oikeastaan en halua edes kokeilla sellaista elämää, kyllä meille sopii paremmin tää sekalainen lauma kaikkine ongelmineen ja riehumisineen. Ne karvat ja hajut tulee siinä kaupanpäälle kun ottaa koiran. Jos ei siedä sitä niin on parempi olla ilman koiraa. Liian usein annetaan koira pois kun ei jaksetakaan sietää sen hajuja ja karvoja ja pahantekoa....Koira ei todellakaan sovi kaikille.
Mä olen tässä tapellut nyt lokakuusta lähtien hauskojen pikkuisten titaaniniittien kanssa joilla mun suoleni haavat suljettiin sen mun suolileikkaukseni aikana...Nää pikku veijarit on siitä kummallisia otuksia että kaikilla muilla ihmisillä ne pysyy siellä missä pitääkin, mutta mun titaaniniittini ovat päättäneet lähteä omille vaellusretkilleen ...joo...kuka sitä nyt viitsii suolessa nököttää ja sinne koteloitua....ihan tylssää hommaa, kyllä mä niitä pikku-niittejä ymmärrän.... Multa on nyt leikkauksilla poistettu viisi niittiä ja nyt oon menossa poistattamaan taas muutamaa. En tiedä montako pikku niittiä nyt löytyy mutta sen näkee taas muutaman päivän kuluttua kun meen taas uuteen leikkaukseen.
Lekuri sanoi että eipä ole ennen tällästä kenelläkään nähnyt eikä edes kuullut tapauksista ja ihmettelee asiaa suuresti. Kyllähän se ihmeesti itsetuntoa nostaa kun tietää olevansa erilainen kuin muut
Mä en olekaan mikään tavis vaan hyvin erikoinen tapaus Niittejä on useita kymmeniä joten mitä ilmeisemmin aikaa menee muutama kuukausi kun kaikki ovat vaellelleet pois paikoiltaan.....Niitä ei voi leikata pois enennkuin ne tulevat itse näkyville...ja mistäs hitsistä sen sitten muka huomaa että jossain syvällä suolessa on niitti puoliksi esillä? Hmm...no kyllä mä voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä että KYLLÄ SEN PIRU VIEKÖÖT HUOMAA
Pitää sanoa että toisaalta on ollut mielenkiintoista tutustua myös tähän puoleen, eli siis sairaalaan leikkauspotilaan näkökulmasta. Mä olen tutustunut moneen mukavaan tyyppiin jotka on myös olleet leikkauksissa, meillä on ollut tosi hauskaa huoneessa keskenämme...ja Hatanpäällä on ihan oma kylppäri potilailla ja vain kaksi potilasta per. huone. Ja taulutelkkari ja oikein hyvä palvelu ja tosi ihanat hoitsut...Kun oikeen aattelee niin mitä sitä minnekään lomille matkustaa kun paremman palvelun saa sairaalan osastolla Mä en voi valittaa palvelusta enkä hoidon tasosta, se on ollut kyllä oikein kiitettävää. Kun niitit joskus loppuvat niin en pääsekään enää täyshoitoon.....hmmm....tarkemmin ajatellen - ehkä mä kuitenkin olen mielummin ilman täyshoitoa jos joksus mokomista pirullisista pikku titaaneistani pääsen eroon.
Sairaalassaolojen välillä oon kulkenut koirien kanssa lumikenkälenkeillä ja ollaan tehty ihan sairaan raskaita umpihankikävelyjä. Pari päivää leikkauksen jälkeen pitää olla vähän iisisti, mutta sen jälkeen saa sitten mennä miten haluaa kunhan ei nostele ihan hurjan painavia esineitä.
(Toivo) KRÖHM....Näytänkä viisaalta näillä charmikkailla kulmakarvoilla?
Vai olisko parempi olla kokonaan valko-otsainen?
Me ollaan tehty hienoja lumikenkäreittejä niin pelloille kun metsiinkin ja lähes joka kerta kun mennään seuraavan kerran niin ne hemmetin polut on menneet umpeen, mutta kuntoahan se vaan nostaa kun rämpii umpihangessa muutaman kilometrin. Maanantaina miehet tekivät remppaa Annella ja me lähdettiin Annen kanssa kuvaus/lumikenkäreissulle...Meidän omat koirat ei päässeet nyt mukaan kun rempan takia iso koiralauma olis ollut vähän hankala....
No Siru ei olis jaksanutkaan sellasta reissua sillä kelillä eikä Manuakaan olis voinut ottaa mukaan niin paksuun lumeen ja niin pitkällle lenkille. Minttukin jäi sitten kotiin muiden kanssa ja koirat pääsivät lenkille sitten illemmalla.
Ilma oli kyllä niin kaunis ja keväinen että ulkona olis voinut tehä vaikka 20 kilsan lenkin saman tien..ööhh...siis jos kunto olis kestänyt.....Me jätettiin miehet hommiin ja suunnattiin metsän halki pellolle ja avatttiin taas kerran polut jotka edellisiltainen lumipyry oli lähes kokonaan peittänyt umpeen. Tuuli pyryttää polut umpeen mutta jäljet jää siitä huolimatta ja kun menee samoja jälkiä niin hanki ei upota ihan niin syvälle kun polun vieressä.
Toivo, Viljo ja Metku olivat mukana ja ne kyllä riemuitsivat lumesta oikein sydämensä innosta. Mekin Annen kanssa yritettiin juosta lumessa lumikengillä, mutta joka kerta lopulta romahdettiin mahallemme lumihankeen. Siis ihan älyttömän raskasta ja vaatii ihan vietävästi voimia että jaksaa juosta edes 10 metriä Annella nyt tietenkin juoksu meni paljon vauhdikkaammin mutta rähmälleen lumeen sekin lopulta lässähti, mä taas juoksin kun virtahepo ja noin 10 metriä pysyin pystyssä mutta sitten romahdin mahalleni lumeen. Ei oon helppoo -ei....Koirilla ainakin oli hauskaa, ne kun luulivat että niiden kanssa leikitään
VAUHTIA NIVELIIN!!!!!!!!! Miten hemmetissä se pysyy lumen pinnalla??????????
No nyt alkaa vähän tasapaino pettää....
Älä nyt koipiis kompastu
JEEE..ainakin 10 metriä pystyssä !
Ylösnouseminen onkin sitten hankalampaa...
(Toivo) Hulluja noi ihmiset !
(Toivo) JUOKSE - JUOKSE VIELÄKIN !
Viimeninen rutistus ennen maalia....
Hmmm..........Jotenkin Viljon ja Metkun ilme on hyvin epäluuloinen, ne ei usko mun selviytymiseeni........
SIIS MIKS MÄ UPPOAN NÄIN PALJON SYVEMMÄLLE KUN ANNE - ihan eppistä ?????????
No joo......vajaa 10 metriä......
Ja sitten mukavan pehmeästi turvalleen vilpoiseen hankeen....
Siis Anne uppos vaan noin syvälle ja mä ainakin metrin !
Voisko joku tilata traktorin hinaan mut ylös?
(Viljo) HAAAA...ihmiset on sitten hauskoja, ne on luotu huvittamaan koiria !
(Metku) Täältä hyökkää pilkullinen hurja lumileopardi.....
(Viljo) Kuvaa nyt kun me leikitään (Metku) Enhän mä nyt leiki - mä seison...
(Viljo) Senkin ilnpilaaja ! (Metku) Siis häh minäkö?
(Viljo) APUA Toivo hyökkkää !!!!!!! (Metku) ÖÖÖHHH....MÄ OLEN TÄÄLLÄ JOSSAIN TOIVON JA LUMEN ALLA HELP!!!!
(Toivo) Kummallisia kavereita, ensin halutaan leikkiä ja sitten valitetaan....
Reissu oli oikein hauska ja lopulta Viljo ja Metku päättivät kastaa kevään alun kunniaksi talviturkkinsa ja molemmat putosivat pieneen ojaan suoraan jään läpi. Täytyy myöntää että aika äkkiä kaverukset loikkivat ylös vedestä, ehkä uiminen helmikuussa ei vielä ole kovinkaan houkuttelevaa. Viljo raukka sai persuksiinsa sellaset lumipalleroiset että sai vaivoin raahattua peräpäänsä Annen luo puhdistettavaksi Viljo näytti kieltämättä hiukan tuskaiselta kun Anne repi pään kokoisia paakkuja irti sen perskarvoista.....Metkuun ei lumi jostain syystä tarttunut vaikka senkin perskarvat olivat litimärät.
(Viljo) Onko IHAN pakko kuvata mun pers-paakkujani?
(Viljo) AUTS...toi sattuu....ÄÄÄHHH...mä en kestä tätä nöyryytystä
(Viljo) Täällä on selvästi myyrä.....ainakin kahdessakymmenessä kolossa!
(Viljo) Miks myyrä tekee noin paljon koloja? (Viljo kaivaa kuonollaan joka ikisen sauvalla tehdyn kolon katsoakseen löytyykö sieltä jotain mielenkiintoista)
Mutta se on pientä se, pääasia että oja oli aika pieni eikä kaveruksia tarvinnut alkaa pelastamaan vaan ne pääsivät itse kuiville. Nyt jäät on aivan älyttömän heikkoja, paksu lumi oli rikkonut jäätä isomman joen penkereeltä ja sitä oltiin juuri ihmetelty vähän ennekun kaverit kastelivat perskarvansa pikku lutakossa. Joten ei kannata mennä jäille kävelemään eikä päästää koiriakaan jäälle. Näköjään jää on nyt tosi heikkoa muuallakin kun virtapaikoissa.
Tänään tehtiin lumikenkä-lenkki kavereiden kanssa ja myös Siru ja Manu...ja tietenkin Minttu pääsivät mukaan kun oli niin lämmin ilma. Siru ja Manu on joutuneet olemaan jonkin aikaa sivussa pidemmiltä lenkeiltä kun on ollut niin hemmetin kylmää. Nyt kun kelit lämpenivät niin nekin pääsee taas pidemmällekin lenkille mukaan. Sirun jalat kestää hyvin parissa plus-asteessa ja Manu loikkii kun jänis umpihangessa takki täynnä lunta joka menee sen takin kauluksen edestä suoraan sisään....Se on kovaa puuhaa Manulle, kyllä Mauri-Anteron lihakset kasvaa kun lunta on takin sisällä ainakin yhtä paljon mitä paksu bostoninterrieri painaa
Joka tapauksessa kivaa kun ilmat vähän lämpenivät, ei nyt ihan lämpöasteita olis tarvinnut vielä tulla mutta parempi kai näin kun -30 astetta pakkasta.
Se on kevät nyt
Leikkaus meni hyvin ja ehkäpä nyt olis sitten aika alkaa vähän jo toipumaankin mokomasta rääkistä Edellinen leikkaus meni vähän päin peetä ja nyt sitten korjailtiin ja korjaamista löytyikin enemmän kun uskoinkaan. Vain ne lääkärin tekohampaat puuttuivat, kaikkea muuta sitten löytyikin jota otettiin pois...hmmm...mä en ihan tiedä oliko mun kohdallani hoitovirhe vai rikkinäinen niittikone, mutta viisi irtomaista niittiä poistettiin ja sitten vielä jotain omituista joka oli alkanut kasvamaan kahden puoliksi irtonaisen niitin ympärille...siitä nyt otettiin näytteet mutta ei kai se muuta ollut kun ärsytystä kun mokomat niitit roikkuivat suolissa miten sattui...
No nyt tuntuis että alkaa oleen vähintäänkin normaali olo. Vaikka leikkauksesta ei ole kun vähän yli viikko niin oon kylllä jo tehnyt neljä lumikenkäreissua ja käynyt koirien kanssa ihan normaalisti lenkillä. Mitään muuta ei kielletty kun raskaiden esineiden nosteleminen muutamaksi viikoksi.
Koiratkin tottuivat jo siihen että Markku talutti niitä monta kuukautta kun mä vaan en pystynyt siihen, mutta nyt oon kyllä jo kulkenut koirien kanssa myös sellasilla lenkeillä jossa koirien on ollut pakko olla hihnassa.
Nyt on ollut niin ikävän kylmää että Siru ja Manu joutuivat olemaan pois parilta lenkiltä, ei noita voi viedä -20 asteen pakkaseen. Minttu tarkenee vaikka olis -50 astetta, sitä ei kyllä pakkaset haittaa Sirukin vielä muutama vuosi sitten tarkeni vaikka kuinka kylmässä mutta nyt ollaan sitten varottu viemästä sitä liian kylmään keliin.
Oltiin kavereiden kanssa lumikenkäilemässä ja sinne pääsi pakkasen takia mukaan vain Minttu, se oli riemuissaan kun Leo-kaveri odotti jo innoissaan kun näki että tultiin autolla pihaan. Minttu ja Leo kahlaislivat lumessa kun tehtiin kiva aurinkoinen lenkki pellolla. Aurinko lämmitti jo jonkin verran eikä tullut yhtään kylmä vaikka pakkasta olikin aika reilusti.
Mintttu vetäs sitten sisällä heti kissanruuat kitaansa ja käyttäytyi muutenkin vähän epähienosti...öhh...sohville hyppiminen ja kahvipöytään + ihmisten syliin väkisin änkeäminen on valitettavasti tutun MInttumaista toimintaa aina sillon tällön.....
JEEE...TUULETUSTA !!!!!!!!
(Minttu) Missähän se loppu porukka luuraa?
(Minttu) Leo jää kun seisoon kun mä starttaan... (Leo) tuo punainen otus luulee itsestään vähän liikoja....kyllä mäkin vielä jaksan...
NYT löytyi loppu porukka sinne ja äkkiä !
Sitten kuljeskeltiin Jumesniemen maisemissa muutamaankin kertaan. Tällä kertaa Anne oli lähdössä töihin eikä ehtinyt mukaan ja kyllä Toivo on hyvin uskollinen emännälleen kun lähdettiin niin muut olivat ihan töpinöissään, mutta Toivo seisoi oven takana ja odotti Annea. Lopulta kun lähdettiin niin Toivokin suostui lähtemään mukaan, juupa juu...on se hyvä että Annella on edes yksi viimesen päälle uskollinen koiraeläin -Viljo ja Metku oli heti lähdössä eivätkä vilkaiseetkaan taakseen
(Toivo) Tota noin....kun se emäntä ei ole vielä tullut ulos.....ei kai me sitä jätetä ????????
(Siru) MENNÄÄN JO !!!!!!
(Minttu) VAUHTIA senkin mustavalkoinen pahansisuinen otus ! (Viljo) HÄH..... mikä mä olen?
(Metku) Mä oon NIIIIIIN valmis lähtemään !! Mitä ihmettä te siellä oikeen kuppaatte?
(Manu) Joo - kuinka kauan noiden hitaiden ihmisten lumikenkien jalkaanlaitto oikein voi kestää?
No niin kohta lumikengät on jalassa ja me päästään LENKILLE !
Oli aika kylmä ilma ja mä en ollut vielä ehtinyt ostaa Sirulle niitä tassunsuojia. Alkumatka menikin hyvin eikä Sirun jalat palelleet, mutta sitten kun lumi alkoi kertymään takatassujen varpaiden väliin, niin tulikin ongelma Siru ei pysty kävelemään kun lumi paakkuuntuu takajalkoihin, sen toinen takajalka alkaa kramppaamaan ja niinpä sitten Markku kantoi Hullu-Hipsua puolet matkasta...no se oli Markulle ihan hyvää treeniä, Siru kun ei ole mikään keijukainen vaikka näyttääkin hoikalta
Siru kyllä tulee ihan mielellään syliin ja kun Markku samalla lämmitti Sirun takajalkoja niin vähän ajan kuluttua Siru kirmasi taas lumihangessa kuten nuorena. Hmm...siis tasan niin kauan kun lumi taas takertui anturoiden väliin ...sitten taas syliin lämmittelemään. Kyllä Sirulla pelaa palvelu hyvin
No niin mennäänpä nyt jo...hop hop mamma, lopeta jo se kuvaaminen....!
(Metku) Mä paimennan teitä kaikkia...koittakaapas nyt saada vähän vauhtia niveliinne 
(Viljo) Tää lumi on NIIN ihanaa
(Toivo) joopa joo....juoskaa te kakarat vaan, mä otan aina spurtin sillon tällön, mutta en mä viitsi kaiken aikaa koheltaa...Mietin tässä vieläkin vähän huolissani että minne se emäntä oikein jäi....
(Siru) Äläs nyt Minttu kiilaa mua hankeen....
(Minttu) Oikein kauniita maisemia...ei siinä mitään, löytyisköhän täältä peuran tai hevonp**kaa syötäväksi? Kyllä tällä reissulla alkaa jo nälkä kurnia mahassa....pikku kakkarat olis kivoja välipaloja...
(Manu) Mä ainakin merkkaan tän paikan itselleni ETTÄS TIEDÄTTE !!!!!!
(Siru) Senkun merkkailet vaan, kyllä täällä peltoa riittää....oi kun aurinko lämmittää mukavasti Sulattaiskohan se mun jäätyneet partakarvani....
Tapaninpäivän myrskyn jäljet näkyy vieläkin metsässä.....
Oltiin ihan kuitti kun päästiin tupaan ja mä menin heti suihkuun kun olin ihan litimärkä kun yritettiin mennä ihan täpöillä aina kun Siru pääsi vähän matkaa juoksemaan ilman lumipaakkuja varpaiden välissä...Täytyy sanoa että se oli kunnon hikilenkki. Manua ei palellut yhtään ja se pomppi lumessa kun rusakko, mä aattelin että Manua myös joudutaan kantamaan jos sen jalat ja pallit alkaa palelemaan...mutta mitä vielä, Mauri-Antero päästeli täysillä pitkin peltoja isojen perässä. Kyllä nuori koira vielä jaksaa vaikka olis vähän viileämpikin keli.
Annen lintulaudalla käy aikamoinen kuhina ja tirpat syö päivässä ainakin yhden "kopillisen" siemeniä...Kalliiksi tulee nuokin mokomat siipiveikot
No vahingosta viisastuneena otin Sirun mukaan ja käytiin ostamassa sille tossut ja säärystimet takajalkoihin. Siis mä en voi käsittää miksi ei ole olemassa sellasta tossujuttua jossa on säärystimet samassa. En ymmärrä kuka älypää noita tossuja koirille suunnittelee, mutta on ihan 100 prosennttisen selvää että minkäänlainen pikku tossu ei pysy koiran jalassa kun se juoksee pitkin lumista peltoa tai rämpii metsässä. Siis millasille koirille ne oikein on suunniteltu...Fifille joka tepsuttaa kauniisti emäntänsä kanssa sileällä kadulla?
Koska oltiin menossa juuri lumikenkäilemään Annen ja koiralauman kanssa, niin en ehtinyt vielä ommella tossuja kiinni säärystimiin ja niinpä sitten piiiitkä lenkki oli toooodella piiiitkä kun sata kertaa laitettiin tossut Sirun jalkaan kun ne putoilivat ja roikkuivat missä milloinkin.
Siru oli riemuissaan se päästi menemään pitkin lumihankea niin että lumi lensi ja huomasi selvästi että se nautti ulkoilusta ihan eri tavalla kun takajalat oli lämpiminä. Etutassuissa sillä ei ole ongelmia ollutkaan. Me ihmis-parat sitten rämmittiin lumikengillämme ja vahdittiin kun haukka että Hullu-Hipin tossut ei vaan pääse hukkumaan hankeen ja yritettiin pitää se onneton Siru polulla niin että se ei hukkais kallisarvoisia tossujaan minnekään. Mutta Siru ei pidä poluista se haluaa juosta hangessa ja rämpiä kinoksissa vaikka näkee että se ottaa sen voimille...mä en ymmärrä miksi se ei voi ikinä kävellä helpolla polulla...
Kyllä Sirulla vielä potkua löytyy vaikka jo 14 vuotta lähenee uhkaavasti. Uskon että jos mitään ikävää ei tapahdu niin Siru pystyy kyllä vielä ainakin ensi kesänä tekemään pitkiäkin lenkkejä siinä missä muukin lauma.
Nyt sitten oon miettinyt että miksi en tee itse koirille kunnollisia tossuja jossa on kunnon pitkä säärystinosa niin että tossut myös pysyvät jalassa. Mä sentään olen ommellut lapsille aikanani lähes kaikki vaatteet itse, ja jos saan vähän niinkun kehaista niin olen ihan hemmetin hyvä suunnittelemaan ja ompelemaan ...öööhh...siis pelkkää laiskuutta on jos en itse ala suunnittelemaan myös niitä kunnolla jalassa pysyviä koirantossukoita...Mulla olis hyvä lauma joilla koeajaa tossut, jos noiden Annen bortsujen jaloissa tossut pysyy niin sitten ne kyllä pysyy ihan minkä koiran jalassa hyvänsä.
Pitänee kaivaa vanha hyvä ja uskollinen Husgvarnan ompelukone esiin jostain romujen joukosta taas kerran...Viimeksi ompelin sillä Annelle verhoja viime talvena....Vähän kone yskähteli ja tuppas käymään vaan takaperin, mutta pikku remontin jälkeen se pelitti ihan mukavasti. Kyllä sillä on vielä pitkä elämä edessä
Nyt kun vihdoin jätin taakseni tuon vapaaehtoistyöni jäsenrekisterinhoitajana niin on aikaa miettiä ja suunitella ja ehkä myös toteuttaa uusia hienoja ideoita. Mä olen ihan vietävän onnellinen tästä vapaudestani---ei enää jatkuvaa natinaa eikä paskakuormia niskaan...JEEEE
Kyllähän mä vieläkin teen ja varmaan tulen jatkossakin tekemään vapaaehtoistyötä, mutta nyt se tuntuu ihan hurjan paljon kivemmalta kun ehtii tekemään niin paljon muutakin mukavaa, rohkeutta on myös lopettaa silloin kun katsoo että mitta tulee täyteen. 
Tänäään pitäis lähteä tokoilemaan illalla maneesille...hmm...syytä laittaa kunnolla päällensä vaikka ei mikään tulipalopakkanen enää olekaan, viimeksi olin umpijäässä - maneesilla on usein kylmempi kuin ulkona
"Menestys elämässä riippuu mitä suurimmassa määrin rohkeudesta ja hyvästä huumorintajusta, selviytymiseen tarvitaan niitä molempia"
-JOHN R. SILBER-
Eilen oli aivan ihanan upea talvipäivä ja niinpä päätettiin lähteä kavereiden kanssa lumikenkäilemään. Valitettavasti voitiin ottaa mukaan vain Minttu joka kestää pakkasta vaikka -40 astetta ja rakastaa lumessä möyrimistä Olihan perillä MIntulle kaveri koska Minttu on hyvin sosiaalinen tollukka niin komea kultainen noutaja Leo kuuluu Mintun suuriin suosikkeihin (Hmm...kuten oikeastaan vähän jokainen koira jonka kanssa se vaan pääsee ulos kirmaamaan)
Jostain syystä nykyään Minttu on alkanut kaivelemaan ja syömään niin peuran, heposen kun jäniksenkin paskoja hyvällä ruokahalulla aina kun ollaan jossain pelloilla josta niitä vaan löytyy Huomasin valokuvista että lähes joka kuvassa Minttu tonkii kuin sika kuonollaan innoissaan hankea kaivaen. Niinpä Mintun hentoiset nenäkarvat on taas lähes lähteneet ja tilalla on vaan kalju kohta Kesän aikana se kasvatti komean karvapeitteen nenuunsa mutta näköjään talvi vie sen karva-kasvuston aina mennessään. Kun se kaivaa niin nenä palelee ja sitten se nuolee nenuaan kaiken aikaa ja karvat ei kestä niin kovaa käsittelyä joten olkoot - meillä on kaljunenäinen ja rättikorvainen tolleroinen, onhan se persoonallinen, ei siinä mitään
Kyllä otti koville jättää Siru kotiin kun se oli niin innokas lähtemään mukaan, mutta Sirun takajalat ei olis kestänyt tuota lenkkiä, enkä halua rasittaa vanhaa koiraa liikaa. Se ihan selvästi itsekin masentuu matkalla kun huomaa että ei pysty kävelemään 
Sen takia Hullu-Hipsukalle vain hyvin pieniä lenkkejä kunnes kevät ja lämmin keli koittaa.....Katsotaan sitten tilannetta uudestaan. Voihan olla että Sirun pitkät vaellukset on vaelleltu........tuleehan sekin päivä joskus vastaan että vanha koira vaan ei enää jaksa
Mutta eilen aurinko paistoi ja pakkasta oli aika lailla mutta ei se niiin kylmältä tuntunut kun lumikengillä kierrettiin ihan umpihankea ja tehtiin kiva lenkkin peltojen ympäri ja oli kyllä ihan älyttömän kaunista kun aurinko paistoi ja hanki oli huikaisevan valkoista ja puissa oli paksulti lunta. Miehet rämpivät kilpaa edellä ja me naiset ei otettu lenkkiä sentään ihan niin kilpailuhenkisesti vaan nautittiin maisemista ja auringonpaisteesta.
Minttu keskittyi lähinnä peuranpapanoihin joita olikin ihan kiitettävän paljon pellolla jossa oli myös peuran kaivamia isoja kuoppia josta ne varmaankin etsivät ruokaa. Leo rämpi välillä umpihangessa niin että mietittiin että pitäisiköhän vanhaa herraa mennä auttamaan kun välillä tuntui siltä että koko iso koira hukkuu lumeen.
Illalla sitten oli lähtö Kyröskoskelle maneesille treenaamaan tokoa. Mä kyllä yritin laistaa viimeiseen asti kun meillä on aika klo: 20.00 - 21.30 ja se on aika myöhään se....Koska oli niin hemmetinmoisen kylmä ja maneesithan ovat yhtä kylmiä kun ulkopaikatkin, tuuli sentään pysyy pois jos sellaista olis ollut.
Mutta tää oli oikein hyvän tuntunen maneesi hevonpaskoineen kaikkineen joita Minttu ekana yritti syödä mutta ihme kyllä jätti sitten ne rauhaa. Eihän niitä siellä juurikaan näy koska pois ne kerätään, mutta ainahan pikku kasoja voi jäädä jälkeen. Ja kun laittaa kunnolla päällensä kymmenen kerrosta vaatteita niin kyllä sillä tarkenee......vaikka treenaaminen koiran kanssa onkin kaikkien vaatteiden kanssa yhtä sulavaa kun Micelin-ukolla....
Minttu yllätti ihan positiivisesti, mä kun ajattelin että ehkä MInttu osaa keskittyä vaan heposenhajuihin, mutta sehän päättikin tokoilla ihan mukavalla vireellä. Mun vireestäni en sanois mitään koska mä olen todellakin surkea kouluttaja......
Ekana oli nouto sivulle asti ja palkittiin namilla. Nouto on Mintuulle ollut helppoa ja se osaa kauniisti tuoda kapulan ihan viereen ja pitää sen suussaan niin kauan kun otan sen siltä pois ja sanon "irti" käskyn, se ei pudottele kapulaa minnekään tuosta vaan...tosin pikkasen vinoon se väliin tulee viereen istumaan. Sivulle asti me ollaan opeteltu viime kesänä viimeksi vain parilla kerralla joten hyvin MInttu sen muisti.
Sitten oli seuraamista käännöksillä jossa avustaja antoi käskyjä ja sanoi milloin palkitaan. Minttu seuraa kohtalaisen kauniisti ja sekin meni ihan hyvin ilman mitään ongelmia...nooh...ehkä väliin MInttu yrittää mennä vähän edelle, mutta sellasen puolen nenän verran vaan...
Kaukot menikin sitten välillä hyvin ja välillä huonosti. Minttu osaa kaukokäskyt, mutta tuppaa etenemään ryömien mua kohti kun palkkaan sitä välillä. Lopulta se tajusi pysyä paikoillaan myös palkitessa. Kunhan palkkaan sen tarpeeksi matalalta niin se pysyy kauniisti paikoillaan. Joo...onneksi mun selkä kestää jo hyvin myös noi matalat jutut....
Ruutu on sitten vähän kiikun kaakun TAAS KERRAN. Minttua ei ole kiinnostanut ruutu tipan tippaa toissa kesän jälkeen, vaikka se oli ekoja juttuja joita se tokossa oppi tosi hyvin. Nyt on sitten otettu se hemmetin nami houkuttimeksi. Seisoin Mintun kanssa merkin kohdalla ja avustaja laittoi ruutuun aukinaisen namipurkin jossa oli yksi nami pohjalla. Kun sanon Mintuulle "Ruutu" käskyn, niin lähes joka kerta se empii hetken ennenkuin lähtee ja vilkaisee mua ja on vähän "eksyneen" näköinen.......en tajua siihen syytä Ihan sama kun sen pitäis tulla takas mun luokseni ruudusta...taas hetken empiminen vaikka se näkee että mulla on nami.....Tuota toistettiin muutaman kerran ja joka kerralla sama juttu. Tuo ihme juttu on ollut viime kesästä lähtien enkä saa sitä siltä pois millään. Viimeisellä ruudulla sitten namipurkki olikin kiinni ja mä menin ruutuun aukaisemaan purkin ja palkkaamaan Mintun että se oppis tajuamaan että sen todellakin pitää mennä ruutuun.
En ymmärrä mikä tuossa "Ruutu" käskyssä on niin vaikeaa, ei se oikeastaan voi olla edes vaikeaa koska se on kyllä osannut sen ihan pennusta lähtien...se nyt vaan miettii ja hidastelee jostain syystä aina ruutuun menossa ja sieltä tulossa......
Luoksetulo oli käskyttämällä avustajan kanssa ja pari kertaa itse unohdin käskeä koiraa olemaan paikoillaan kun jätin sen...ja totta kain Minttu seuras kuin hai laivaa ja avustja kiljas että KOIRA SEURAA! Joten syy ei ollut Mintussa vaan tässä surkeassa kouluttajassa.....Muuten juttu meni hyvin ja Minttu tuli kauniisti viereen, tosin asento sais olla vieläkin vähän parempi, se jää välillä aikalailla poikittain viereen.
Mutta kaikenkaikkiaan treeni meni ihan mainiosti, odotin Mintulta jotain ihme hörhellystä, mutta ehkä raskas lumihankilenkki päivällä rauhoitti koiran ja se jaksoi keskittyä paremmin. en ole varmaan ikinä nähnyt Minttua noin rauhallisena treeneissä ....ja mä kun odotin lähes katastrofia kun tiesin Mintun hevosenhaju-maniasta
Edelliskerralla maneesillla Minttu keskittyi hevonpaskan kaivamiseen jopa kesken suorituksen.....
Nyt Anne yrittää tsempata mua ensi kesänä kisoihin Mintun kanssa....nooohh...miksei oikeastaan...voishan sitä ajatella...
Paljon kiitoksia mukavalle treeniseuralle
Ensi sunnuntaina en pääsekään treeneihin koska menen taas vaihteen vuoksi leikkaukseen keskiviikkona......syksyllinen leikkaus kun meni vähän päin peetä niin nyt yritetään korjata mitä korjattavissa on. Ehkä juuri mitään ei pystytä tekemään mutta huomaan sen sitten kun leikkaus on tehty. Oon itse jo varautunut siihen että tuun avanteen kanssa kotiin, mutta olen tullut myös siihen tulokseen että se ei mua enää pahemmin hötkäytä. Mä en ala suremaan sitä jos en voi enää hiippailla bikineissä rannalla..... -jos avannetta ei tehdä nyt niin jossain vaiheessa se kuitenkin tehdään, siihen ole täysin jo varautunut koska tiedän mitä tuleman pitää.
Elämän realiteetit on paree ottaa vastaan sellasina kun ne tulee, mä olen itseni kanssa täysin sujut jos niin käy kuten pahin mahdollinen tulos jo tuosta leikkauksesta voi olla....tai onkohan tuo nyt niin "pahin mahdollinen" - kaikkeen tottuu ja eipä tuo mun vauhtiani hiljennä, enemmän sitä on pakosta vähän hiljentänyt tää hankala juttu joka mulla nyt on ollut edellisestä leikkauksesta lähtien.
Mä en ymmärrä miks mun pitäs tapella vastaan, kyllä sairaudet on paree ottaa sellasina kun ne tulee ja hyväksyä se että elämä muuttuu jollain tapaa...ei meidän silti tarvi itse muuttua katkeriksi ja murheellisiksi ja linnottautua neljän seinän sisään. Se rasittaa vain meitä itseämme ja läheisiämme, ei se asiaa paranna millään tapaa.
Ei muuta kun täysillä eteenpäin vaikka päin kalliota, eikös sen pitäis olla sitä kuuluisaa suomalaista sisua - Kaikki vaikeudet on tehty voitettaviksi ja sillä sipuli, ongelmat on vaan haasteita ja ne pitää selätttää 
Tuuma ja Viskikin kävivät emäntänsä kanssa ja kyllä oli huvittava seurata Viskin ja Manun keskinäsitä "mulkoilua". Ne ei ole oikein ylimmät ystävät koska Manulla on sen harmittava tapa että sen hyökkää heti innoissaan koiran kuin koiran kimppuun ja haistelee koirien naamaa ja nousee takajaloilleen ja hyppii kun kenguru ihan vieraitakin koiria vasten......enpä ollenkaan ihmettele että monen koiran hermo menee kun tuollainen pieni vihulainen on kimpussa kun iilimato.
Manulla ja Viskillä on nyt aselepo sisätiloissa, Manu kiertää Viskin kaukaa eikä Viski mene Manun lähettyville. Ulkona tilanne on aivan toinen, siellä Manu ja Viski juoksee rinta rinnan sulassa sovussa. Tämä "Kauhun tasapaino" on käynnissä vain sisällä.
Tuuma huomasi heti kuinka paljon meillä on roskia lattialla ja nouti innoissaan ihan pienimmänkin roskan ja lopulta pöydällä oli melkoinen roskakasa...hmm...mun likainen sukkani ei kyllä ihan ole roska mutta Tuumasta se näytti (tai ehkä haisi) enemmän kaatistavaralta......
Minttu otti vieraat erittäin rauhallisella tavalla joka tarkoitti sitä että se meni sohvalle kerälle ja kuorsas lähes koko ajan siinä, ulkona ne juoksivat yhdessä mutta Minttu ei turhia paineita ota vieraista. Sirun piti tietty ekana vähän näyttää Tuumalle ja Viskille että HÄN on sitten tän talon pomo joten se näytti hampaitaan ja sitten meni maate karvamaton päälle...joten Tuuma oli ainoa joka teki työtä kaiken aikaa ja siivos meidän huushollin niin hyvin että mietin voiskohan sitä vuokrata siivoojaksi meille aina sillon tällön....hmmm....
Mitä tekee imurilla jos talossa on Tuuma niminen siivous-intoinen Bordercollie? Kyllä huomaa että bortsut on työkoiria -Myös Siru siivos joskus mutta kyllähän se sitten myös tuhos muutaman huushollin perusteellisesti, ehkä sen sisustus-ihanteet on vaan erilaiset kun meillä ihmis-poloilla.....Vieläkin Siru ottaa sukat pois jalasta jos sitä pyydetään ja joka ilta se aukaisee Markulle pedin, mun petiini se ei mene koskemaan. Siis mitä tekee taloudenhoitajalla jos on Siru-niminen Bordercollie?
Mutta palailen taas jossain vaiheessa linjoille ellen kuolla kupsahda leikkaukseen.......
Oon tässä jo pidemmän aikaa mietiskellyt tuon vapaaehtoistyön mielekkyyttä ja tullut nyt lopulta siihen päätökseen että jäsenrekisterinhoitajan päiväni ovat nyt loppu. Mä mietin ihan tosissani että onko mitään järkeä olla jatkuvan pottuilun kohteena, mitä himskatin hyötyä on paskakuormasta joka kaadetaan niskaan säännöllisin väliajoin...niin no lämmittäähän lämmin paska tietenkin mukavasti, ei siitä mihinkään pääse.......mutta koska kaikki tulee vain yhden ihmisen taholta niin miks hitossa mä vaivautuisin tappelemaan hänen kanssaan. Mulla on ihan tarpeeksi muuta järkevämpää tekemistä kun joutua kuuntelemaan tosi ikäviä asioita joita kentältä tulee ihmisestä joka tekee kaiken miten itse haluaa ajattelematta lainkaan että me ollaan kaikki yhtä arvokkaita työntekijöitä eikä kukaan ole toista "parempi" ja tämä vapaaehtoistyö jos mikään vaatisi hyvää yhteistyökykyä ja toisten kunnioittamista.
Mä en ole ihminen joka lannistuu paskakuorman alla, mutta eiköhän 7 vuotta tässä työssä ja 10 vuotta yhdistystyössä riitä mun kohdallani...meidän jäsenistö on lähes poikkeuksetta aivan ihania ihmisiä, heidän takiaan oon jaksanut näinkin kauan kuunnella mitä omituisempia juttuja ja syytöksiä joita tulee mitä ilmeisemmin turhautuneen, kateellisen, erittäin kaksinaamaisen ja omaa erinomaisuutta täynnä olevan ihmisen puolelta. Mä olen peitellyt hänen mokiaan ja ollut lojaali vaikka oonkin sanonut hänelle itselleen moneen kertaan suorat sävelet Jumaliste mun silmilleni ei hypitä...siis loppujen lopuksi.....Mä olen paljon pahempi mitä musta yhtäkkiä luulis...en todellakaan ole "kiltti" ihminen
Kiitän lämpimästi kaikkia jäseniämme siitä että olette olemassa ja toivon ihan jokaiselle hyvää jatkoa elämässään Linkki yhdistyksemme sivuilta tänne mun sivuilleni ehkä poistuu jossain vaiheessa, olen pitänyt sitä siellä lähinnä sen takia että mahdollsimman moni vastasairastunut huomaa että tämänkin vähemmän mukavan sairauden kanssa pystyy elämään täysin normaalia, onnellista ja tasapainoista elämää......niin no - en mä omalta kohdaltani siitä "normaalista " ihan tiedä, ehkäpä olen aina ollut pikkasen omituinen, mutta se kuuluu mun pikkasen omituiseen luonteeseeni.....täydellä höyryllä vaikka puuta päin! 
Mä voisin pamauttaa ihmisten ilmoille kaikenlaista ikävää jos haluaisin, mutta en halua tehdä niin....eiköhän laiha sopu ole kuitenkin parempi kun lihava riita.....Joten mä lopetan yhdistystyöni hyvillä mielin ja iloisena siitä että nyt mulla VIHDOIN jää taas aikaa valokuvaamiselle ja ehdin taas tokoilemaan Mintun kanssa
Nyt mä tunne itseni ihanan vapaaksi...öööh...siis kunhan saan noi kaikki roinat vielä pois toimistostani......Miljoona mappia ja kaikenlaista tavaraa lojuu vielä nurkissa...mutta ehkäpä ehdin pakkaamaan ne jossain vaiheessa ja lähettämään ...minne nyt sitten lähetänkin, jokuhan tätä hommaa saa nyt jatkaa
Mulla on ihan uusia tuulia ja miljoonia suunnitelmia, enhän mä todellakaan osaa työttömänä olla ja tuo mun oikea leipätyönihän jatkuu joka tapauksessa. Myös vapaaehtoistyötä jatkan tietyllä tasolla...jätän vain rekisterinhoitajan hommat. TAYSin lääketieteen opiskelijoiden tutorina jatkan edelleen ja siltä pohjalta olisi tiedossa enemmänkin työtä jos vain haluan tehdä - ehkä...eihän sitä koskaan tiedä.....Elämä on täynnä uusia haasteita jos vaan haluaa ottaa niistä kiinni
Kävin eilen piiiitkästä aikaa TAYSissa piikeillä, laitettiin muutama piikki niskaan ja kaulaan ja soittelen sitten jos ja kun tarvin jossain vaiheessa seuraavia piikkejä. Mulla menikin puoli vuotta kun normiväli on kolme kuukautta. Oikeastaan en olis mennyt vieläkään piikeille, mutta halusin kokeilla miten piikit vaikuttaa tuohon mun kiukuttelevaan selkääni. Ensi viikolla saan magneettikuvien tulokset mutta koneella istuminen on aika hankalaa kun selkä jumittuu heti...joten senkin takia jätin turhat tietsikkahommat pois.
Sensijaan lumikenkäily on ollut ihan Ok...hmmm..paitsi yhtenä päivänä kun koottiin koirat kokoon ja lähdettiin Markun kanssa tuohon lähipellolle kenkäilemään. No helvattu soikoot mä niistin nenäni vauhdissa ja samantien selkä pamahti lukkoon ja mä jäin seisoon yhdellä jalalla kun kurki keskelle peltoa lumikengilläni...
Sieltä sitten mahtavien manausten kera laahustin kotiin kun selkä ei vaan mennyt paikalleen millään ja joka askel sattui kun olis puukolla iskenyt selkään. Siru seurasi mun uskollisesti joka askeleella, se ei jätä "haavoittunutta" vaan pysyy ihan lähellä kun huomaa että jotain sattuu...hmmm...Minttu ja Manu päästivät menemään kun vimmatut eikä niitä kiinnostanut mun laahustamiseni pätkän vertaa. " MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN, KUN ON VIERELLÄS SILLOIN HÄN"...ym..ym.... Siru on aina uskollinen ystävä ja avustaja, ehkäpä se vaan kuuluu paimenkoiran velvollisuuksiin ja on niin lujasti sen takaraivossa että se ei koskaan jätä ketään laumastaan jälkeen..
Mutta koska mun sisuni ei anna myöten vaan olla ja huilia niin kuljettiin myös pari pitkää lenkkiä Jumesniemellä lumikengillä ja kunhan vaan muistan pysähtyä jos pitää niistää, eikä sen kummemmin vääntelehdi kävellessään vaan kävelee kuin robotti niin kaikki menee ihan Ok eikä selkä kiukuttele yhtään. Joten lenkillä pystyn taas käymään kunhan varon vähän ja pidän kireää ja tukevaa korsettia joka tukee hyvin selkää (eikä toi korsetti muutenkaan pahaa mun muodoilleni tee..ööööhh) Uskon kyllä lujasti että tää pottumainen selkävaiva menee ohitse jossain vaiheessa ja pääsen taas ensi kesänä kiipeilemään kallioille....
Mä jopa yritin masentua, mutta huomasin että en osaa. Myönnän että näinkin kauan pois pelistä rasittaa hermoja mutta en mä vaan osaa masentua, mä kyllä pidän aina väliin sellasen surkeaakin surkeamman itsesäälipäivän mutta joka kerta kyllästyn hyvin nopeasti koko hommaan ja nousen ylös ja lähden lenkille.....
No niin Toivo LUMIPESU (Toivo) ÖÖÖÖHHHHH????????
(Minttu) Senkun peset vaan, mä RAKASTAN lunta ja mua ei palele koskaan!
(Viljo) Tuota noin mitenkäs täällä noin pimeni?
MENNÄÄN - MENNÄÄN - MENNÄÄN........PIAN SENKIN KÖNTYKSET!
ÄÄÄHH...mä en jaksa enää !!!!!!!! (ehkä Anne pikkasen liioitteli)
(Siru) UUPPS jopas on kova vauhti.....
Nää bortsut on varsinaisia pikajunia.....Minttu kaiveli jossain hevonpaskaa koska se kuuluu mitä ilmeisimmin tärkeänä osana tollerin ruokavalioon.....HUOKAUS!!!!!!!
Mutta nyt kuitenkin tuli eteen uusi vakavampi ongelma eli Siru
Onhan ihan selvää että suurin osa kohta 14 vuotiaista koira-vanhuksista ei enää pysty kulkemaan pitkiä lenkkejä vaikka olisivat kuinka hyvässä kunnossa. Sirulla ei ole kunnossa mitään vikaa, se jaksaa juosta ja haukkua ja riehua ja eläinlääkärin mukaan kunto on kuin nuorella koiralla ....mutta se ei vaan kestä enää lunta ja pakkasta Sen joskus kauan sitten vammautunut takajalka alkaa kylmässä kramppaamaan ja Siru-paran matka tyssää siihen
On tosi surullista nähdä kuinka paljon se tykkää juosta ja iloita muiden kanssa ja kuinka se haukkuu ja pitää porukkaa kasassa ja on ihan kuin nuorenakin....ja sitten yhtäkkiä takalajalka alkaa kramppaamaan ja Siru istuu maahan ja jää siihen, kun se yrittää liikkua niiin takajalka ei vaan anna sille rauhaa vaan kramppi tulee uudelleen........sitten me hierotaan ja lämmitetään Sirun jalkoja ja lonkkia ja jutellaan sille rohkaisevasti ja kehutaan kuinka hyvä tyttö se on. Sitten päästään taas pieni matka eteenpäin. Sirulla on paksu takki päällä mutta nyt pitäis etsiä takki jossa olis myös jaloille suojat. Tuossa takissahan on vain selkäsuoja takosassa joten juuri arat takajalat jää kylmään.
Olen miettinyt että jos ostaisi sille pitkät säärystimet ja siihen kiinnitettävät tossut, koska jalkaongelma tulee kun lumi paakkuuntuu Sirun tassukarvoihin ja alkaa painaa anturoita.
Mikää tassuvoide ei Sirulle auta, Mintulla on hyvä voide joka auttaa sille mutta Sirulle siitä ei ole mitään hyötyä. Tassut pitäisi vain saada kokonaan suojattua tossulia. Karvat olen yrittänyt pitää niin lyhyinä kuin mahdollista mutta Sirun varpaanvälikarvoitus senkun tuuheutuu vuosi vuodelta ja on muuttunut sellaiseksi vanhan koiran karvaksi että pakkaslumikin tarttuu karvoihin kiinni. Aijkamoiset tursakkeet sillä onkin tassujen välissä kaikesta tassukarvan-leikkuusta huolimatta
(Siru) AAAHHH....kutittaa korvan takaa.....(Viljo) Pitäiskö rapsuttaa?
Sirun ja Viljon huoltoporukka.......
Viime talvena oli jo samaa ongelmaa, mutta silloin se oli vain tosi kylmillä ilmoilla, nyt jo pari astetta pakkasta ja paljon lunta tekee Sirulle oireita. Viime talvena ostin Sirulle tossut jotka auttoikin ihan hurjan paljon...eli niin kauan kunnes Siru hukkasi ne yksi kerrallaan matkan varrelle Sen siroissa säärissä ei pysy tossut sitten millään Sen takia ajattelin niitä säärystimiä...
Nyt on kuitenkin pakko tehdä lyhyitä lenkkejä Sirun takia, mä en kestä sen katsetta kun se innokkaana ja onnelllisena odottaa lenkille lähtöä ja mun pitäis jättää se pois matkasta....se on vaan liian surullista
Meidän täytyy alkaa tekemään lenkkejä joissa joku tekee Sirun kanssa lyhyemmän lenkin eri suuntaan kuin muut ja silloin kaikki saa sopivaa liikuntaa. Manu voi mennä Sirun kanssa koska sekään ei kestä kylmiä ilmoja. Ne kaksi viihtyvät kyllä tosi hyvin yhdessä ja leikkivät täällä sisälläkin tosi paljon yhdessä, kyllä Sirusta vielä leikkisä luonne löytyy
(Siru) Juoksetkä sä mun kanssani? (Toivo) Hmmmppphh...sä jäät kun seisoon kun mä lähden.....ja siks toisekseen ihan kun joku heittäis meitä lumipallolla...
(Siru) AAAHHHHH....IHANAA LUMIPALLO !!!!!!! Mihin se oikein hävis? (edellisessä kuvassa oli pieni tekninen "lumipallo" eli Toivon valkoinen niskalaikku näytti ihan lentävältä lumipallolta ja Sirun ilme oli kuin pallo oikeasti olis ollut tulossa, näin se kuva ei aina ole sitä miltä näyttää)
No juostaan sitten.....
On älyttömän surullista nähdä koiran vanhenevan...Siru on aina ollut se kaikkien paras ja läheisin koira meille kaikille, vaikka jokainen koira ja kissa on kuitenkin meille samanarvoinen ja ihan yhtä rakas. Siru- Hullu-Hipi....se nyt on vaan niin...ööhh....se on vaan SIRU - oikein isoilla kirjaimilla....
Mutta aika kuluu ja sille ei voi mitään, mä toivon että kevät taas helpottaa asiaa ja lämpimässä Siru taas juoksee kuten ennenkin ja riemuitsee elämästään
14 vuotta tulee täyteen tokokuussa.....se on pitkä aika ystävyydelle, uskollisuudella ja rakkaudelle mitä Siru on aina meille osoittanut...niin ja repimiselle ja paikkojen rikkomiselle ym. Hullu-Hipimäiselle käytökselle josta ei vieläkään ole ihan tullut loppua...muutama päivä sitten se söi mun lenkki-takkini kun haki namia taskusta vetoketjun takaa
Tuossa se nyt nukkuu ihan jalan vieressä lämpimän peiton päällä, pieneksi keräksi kääriytyneenä...Hullu-Hipi......Se varmaan näkee unta pahanteostaan koska aina välillä jalat juoksee unissaan
Mutta me lenkkeillään edelleen myös koko porukalla...ja niitä pikku lenkkejä tehdään Sirun ehdoilla, Siru kuitenkin rakastaa laumaansa joten koko kuuden koiran lauma saa olla lenkillä myös yhdessä.
Metku pihavalon loisteessa iltahämärässä, se halusi jäädä lenkin jälkeen ulos istumaan yksin ja miettimään syntyjä syviä.....Metku useinkin on hyvin miettiväisen näköinen...mä taas mietin että onkohan tuossa pikku päässä paljonkin ajatuksia
Jumesniemi on kaunista seutua....hämärä päivä tekee hämäriä kuvia.
Sain joululahjaksi treenikirjan - siis koiratreenikirjan ja nyt on tullut sitten pikkasen harjoiteltua sisällä jos jonkinmoista treeniä. Oon tehnyt vähän Tokoa ja sitten ihan koiratemppuja joita oon ihan koiratemppukirjasta opetellut ja koirat on taineett oppia paremmin kuin mitä opettaja on osannut opettaa
Siru ja Manu kun vaan näyttää osaavan jo kaikki temput ennestään, joten niiden kanssa oon sitten vaan hionut juttuja. Manu tuppaa ottamaan asian hyvin vakavasti kunnes riehaantuu ja varastaa tereenivehkeet ja juoksee kun vimmattu ympäri huushollia ja Siru taas riehaantuu ja varastaa kaikki lelut. Aina kun tosia treenataan niin makkarista kuuluu raivoisa ärinä ja mörinä kun Hullu-Hipi antaa leluille kyytiä....pitäähän sen raukan johonkin energiaansa purkaa sillä aikaa kun muut on treenivuorossa Ihme kyllä se ei ole muutamaan viikkoon tehnyt selvää Markun tyynystä. Tosin Markku on noin kolmenkymmenen tyynyn jälkeen oppinut laittamaan tyynynsä kaappiin joka aamu. Muuten tyyny on ihan varmasti vainaa ennen iltaa.
Mun tyynyyni Siru ei ikinä koske, eikä yhteenkään meidän koristetyynyyn joita on sohvat ja sängynpäällyset täynnä, se repii riekaleiksi vaan ja ainoastaan Markun tyynyt
Minttu on innokas opiskelija ja oppii yllättävän hyvin vaikeitakin asioita, se tosin häiriintyy edelleen ihan pienstäkin äänestä ja tuppaa unohtamaan mitä on tekemässä. Kun sillä treenaan vain hetken kerrallaan niin kaikki menee hyvin, pidemmässä treenissä sen mielenkiinto hiipuu ja sitten treeni onkin pelkkää pelleilyä kun Minttu varastaa myös treenivehkeet ja alkaa leikkimään niillä....Kaikki kolme koiraa on siis kleptomaaneja
Ollaan myös taas otettu käyttöön lumikengät ja ekana kokeilin selkäni kestoa tuossa kaupungin taimitarhalla jossa kaupunki kasvattaa isoja puita. Siihen saa hyvän lumikekäreitin sellaista pikkuista tasaista harjottelua varten. Selkä ei ollut moinansakaan kenkäilystä joten totesin että mitä ilmeisemmin selkä kestää pidemmänkin lumikenkälenkin ja niinpä suunnistettiin Jumesnimen pelloille koiralauman kanssa. Vain Manu puuttui joukosta koska mittari näytti -15 astetta joten Mauri-Anteron karvattomat pallit olis ollut umpijäässä jos sen olis mukaan ottanut -Mauri -Antero on ehdottomasti vain lämpimien kelien koira.
Manulla oli muutenkin ongelmia kun sen pikku peppuun iski jo toisen kerran fisteli, eli se on jonkinsortin paise joka vaatii kovan antibioottikuurin parantuakseen Manu oli yhden päivän hyvin masentuneen oloinen ja Timo tietenkin kuskas sen heti eläinlääkäriin, itse kyllä osattiin tehdä diagnoosi joka olikin ihan oikea. Nyt Maurilla menee taas lujaa, mutta antibioottikuuri on vielä kesken. Manun peppua pitää pestä aina kun se käy sonnalla ja koska me ei todellakaan tiedetä milloin se vääntää tortut pihaan ja milloin se vaan muuten haluaa riehua ulkona, niin peppu pestiin alussa joka pihareissun jälkeen. Manu ei todellakaan pidä siitä että sen peppua pestään mutta ei se hanttiinkaan laita - näyttää vain hyvin-hyvin murheelliselta ja ehkä vähän kauhistuneeltakin
ÄÄÄKKSSS......YRITÄ TÄSSÄ NYT SITTEN OLLA ARVOKKAAN NÄKÖINEN KUN JOKU RÄPLÄÄ PALLEJA KYLMÄLLÄ VEDELLÄ ! (älä Manu valita, vesi on mukavan lämmintä!)
Käytiin Markun ja koirien kanssa lenkillä Jumesniemen metsässä kun lunta ei vielä paljon ollut ja ihan katseltiin mitä tuhoja Tapaninpäivän myrsky oli siellä päin tehnyt. Puita oli välillä hujan hajan pitkin metsää ja polkukin oli tukossa osittain parista kohdasta. Tuolloin Manukin oli mukana - se oli ennen tätä sen peppuongelmaa.....
(Manu) NAMIA - NAMIA -NAMIA......(Siru + Minttu) Hohhoijjakkata...sitä mekin tässä vähän niinkun odottellaan......
Siitä missä isot puut oli kaatuneet oli vesi tullut pintaa ja jää tehnyt hienoja kuvioitaan, näitä kauniita kuvioita oli metsä täynnä koska isoja puita tosiaan oli ristiin rastiin maassa
Polkuja ei kunnolla päässyt kävelemään vaan oli kierreltävä kaatuneita puita.....
Tää Tammi on näköjään päättänyt pitää lehtensä..mitenkähän sille keväällä käy......
Eilen sitten päätettiin lähteä pidemmälle lumikenkälenkille ja koottiin lauma mukaan. Keli oli kieltämättä vähän viileän tuntuinen alussa mutta muutaman sadan metrin jälkeen ei enää ainakaan palellut. Kyllä lumikenkäily senverran rasittavaa hommaa on. Päästiin LÄHES pellolle asti kun mä astuin toisella kengälläni toisen päälle ja tein komean nenälleenlaskun suoraan lumikasaan. Miten hitossa sitä taas oppii käveleen jalat harallaan?????? Anne ja Markku ei mun kuperkeikkaani paljon noteeranneet, Anne sanoi että se oli suorastaan ihan liian "kesyn" näköinen. Mun olis kuulemma pitänyt kaatua nenälleni ojan kohdalla että olis ollut edes jotain huvia mun kompuroinnistani, noita niinkutsuttuja normikupsahduksia kun Anne on nähnyt jo varmaan satoja niin ne alkaa jo pikku hiljaa haukotuttamaan.....hmmm....Perintöä odotellessa........
(Minttu) No niin jokos kohta lähdetään? Mä oon NIIIIIN valmis 
(Kuten Mintun paksusta hännästä huomaa, niin talvi on tullut jäädäkseen - uskokaan vaan vaikka säätiedotus sanois mitä )
Tulinpa todenneeksi että selkä on mitä ilmeisemmin parantunut koska nenälleenmeno ei tuntunut yhtään missään...no ehkä pikkasen omanarvontunto sai kolauksen, mutta ainahan mä kompastelen, milloin omaa syytäni ja milloin koirien tai lammmaslauman kaatamana, se valitettavasti kuuluu mun luonteeseeni...ikuinen turvallaan-olija
Matka jatkui pelloille jossa olikin paljon mukavampi kävellä ja koiratkin sai taas kunnon vauhtia...jopa paksu tollukka piti pintansa Viljon kanssa eikä jäänyt paljonkaan jälkeen juoksukisassa...no ehkä Viljo vähän hidasti tahallaan lopussa....
(Voíljo) kotas nyt paksu tolleroisen pötikkä pysyä perässä....jee....
(Viljo) Minne se punainen pötikkä katos?
(Siru) Tule nyt jo sieltä kuvaamasta !!!!!!! -Mä en laumaani jätä!
Ja mehän ei poseerata....
(Siru) Hmm...liene aika mennä varikolle tassuhuoltoon, ihmiset saa huoltaa tassut, minä sitten kyllä pidän huolen juoksupuolesta......
Sirun tassujen karvoihin tarttuu ihan sairaasti lumikökkäreitä, vakka samana aamuna leikkasin karvat tassujen välistä ja laitoin niihin voidetta jonka pitäis estää paakkujen muodostumista...tuntui että Siru oli "varkiolla" jatkuvasti joten voide ei Sirun tassuihin tehoa Mintulle se tehosi vähän paremmin, mutta kyllä sekin tassujaan puhdisti vähän väliä.
Mutta mitäpä pienestä koska auttavia käsiä oli enemmänkin ja Siru sitten vaan parkkeeras itsensä jonkun viereen kun tassujen paakut alkoivat haitata menoa. Metsä oli tosi kaunis kun oli valkoista ja lunta, sää oli melko pilvinen ja aika hämärä. Metsässä ei ollut kuitenkaan pimeää koska lumi valaisi ihmeesti. Lauma riehui omia riehumisiaan ja Minttu söi niin paljon hevosenp**kaa että ei sille taida kannattaa ruokaa illalla enää antaakaan En tajua miksi jäinen hevon..ööhh..jätös maistuu niin hyvälle Mintun suussa.....Onkohan se sama juttu kun ihmisille jäätelö...
(Minttu) AAAHHH......löysin täältä taas kökkäreen herkkua......(Toivo) koittakaas nyt tulla sieltä...Huokaus.....
Puissa on naavaa....
(Minttu).....ÄÄÄKKSSSS....pitäsiköhän tuota mammaa pelätä....se näyttää aika hurjalta...kohta se on selällään maassa, ei se kuitenkaan pystyssä pysy kun pelleilee....
Toisaalta...täällä on näitä omituisia ihmisiä enemmänkin..........(Anne + talventörröttäjä)
Joten sepä siitä sitten, lenkki oli ihan kiva ja oli hyvä huomata että selkä tosiaankin kesti niin pikku kupsahdukset kun lumikenkäilyn ja jopa pelleilyn päälle.......Päälle päätteeksi Anne tarjosi hurjan hyviä uunivihanneksia, kanaa ja hmm...leipäkoneella tehtyä omatekoista leipää....kissojen kera, niitä hemmetin tuholaisia kun on mahdotonta pitää pois pöydältä
JOTEN - TALVI ON NYT SITTEN VIRALLISESTI ALKANUT!
Lumikiteitä ja hiutaleita ei kuulemma ole olemassakaan kahta ihan samanlaista...ihan niinkuin me kaikki ihmisetkin ollaan erilaisia, niin on myös lumihiutaleet...Siis miten hitossa niin paljon erilaisia hiutaleita VOI olla olemassa????????????????? Luulis etä se olis täysin mahdotonta mutta niin se vaan kuitenkin on. Tämä on fakta eikä fiktio!
Tässä oli melko kova myräkkä jouluna vähän kaikin tavoin. Sisällä oli eläinten terrorisoima vyöhyke ja ulkona taas muuten myrskylukemiin noussut tuuli.
Aatto oli vielä luonnonvoimien suhteen melko rauhallinen. Koko porukka oli paikalla kuten myös tietenkin perhepiiriin kuuluvat kaikenkarvaiset ystävämme. Täytyy sanoa että suurin ihme oli se että kissoja ei tosiaankaan kiinnostanut komia joulukuusi hienoine koristeineen oikeastaan yhtään - no syyhän oli tietenkin se että joka paikassa tuoksui ruoka niiden nenään. Kinkku oli juuri saatu ulos uunista ja ihanat kinkuntuoksut leijuivat ilmassa ja muutenkin keittiössä oli ruokaa näkyvillä vaikka minkälaista.
Koirien aamiaiset olivat vasta kupissa odottamassa että ne pikkasen imisivät vettä ja ennenkuin Siru, Minttu ja Manu saivat edes aamuruokansa niin kaksi kattia oli ahmaissut sapuskoista jo puolet vaikka heittelin kissoja pois pöydältä kahdella kädellä kaiken aikaa Ennekuin olin saanut toisen kissan lattialle niin toinen oli jo taas työntämässä kitaansa koirankuppiin. Joten oli viisainta antaa periksi ja ottaa kissit kainaloon ja antaa koirille ruoka. KIssat tietenkin saivat hepulin kun näkivät että koirat syövät niiden hyväksi havaittua sapuskaa ja sain tehdä töitä ihan tosissani että sain pidettyä kahta kiemurtelevaa kattia aloillaan koirien ruokailun ajan.
Koska mun oli muutenkin pakko laittaa ruokaa ja keittiössä oli jos jonkinmoista ruokaa myös näkyvillä niin kaksi kissaa sai kyydin oven taakse makuuhuoneeseen josta kuuluikin julmettu itämaisen hyväkeuhkoisen kissan mouruaminen- suomalainen maatiainen ei sano koskaan mitään, korkeintaan iso Saulin-roikale sanoon hennon pienen "miu" naukaisun ...itämaisen kissin ääntelyä voi verrata lähinnä kiima-aikaisen urospuuman karjuntaan...hmmm..vaikka en sellasta ole livenä ikinä kuullutkaan...
(Sauli) Hmm...mitähän nuo tuolla oikein touhuavat...taidan katsella täältä vähän kauempaa...
(Manu) ÄÄÄKKSS....Kyllä mua nyt vähän hävettää...MÄ saan kyllä nuolla mammaa mutta ei mamman tarvis nuolla mua ÖYKS!
(Minttu) JEEEE!!!!!!! Mä haluun kiemurrella ja rypeä aina sylissä...tää on IHANAA !!!!!
(MInttu) Ja mamman naaman pesu on kyllä ihan paikallaan...kunnon limaiset lipaisut niin turhat meikit kyllä lähtee
Lopulta meillä oli ruoka-aika ja kissa-parat saivat olla myös ruokailu-ajan makkarin oven takana, ehkä hyvät tavat eivät kuulu näiden kissojen normaalitapoihin koska ruokailu ilman kisaan lautasella ei ole meillä vielä ikinä onnistunut, eikä onnistunut nytkään, joten kissit saivat pikaisen kyydin makkariin.
Koska ruuan jälkeen ihan kaikki likaiset astiat eivät mahtuneet astianpesukoneeseen ja kissit päästettiin taas vapauteen, niin katinroikaleet pysyivät kiltisti keittiössä nuolemassa astioita puhtaaksi...siis miksi edes käytin astaianpesukonetta meillähän oli omat luomu-pesukoneet ja tuskinpa kissin nuolema lautanen on sen enemmän vaarallinen ihmiselle kun astaianpesukoneenkaan lautasiin jättämät konetiskiaineen myrkkyjäämät.....
Kissojen mielenkiinto suuntautui lopulta olkkariin missä avattiin lahjoja ja sieltä kuului kova koirien murina ja ärinä ja koiranlelun vinkuminen ym. "normaaleja" joulun ääniä kun kuusi koiraa saa noin parikymmentä vinku/vetolelua
Lahjoja tuli taas ihan liikaa myös ihmisille, vaikka luulin että en ostanut oikeastaan mitään, myönnän että osa lahjoista oli lappuja jossa luki että "kenkäkaappi tai muuta vastaavaa Ikeasta joulun jälkeen"...koska mun selkäni ei vieläkään ole antanut niin paljon periksi että olisin voinut juurikaan juosta kaupoissa.
Tulin myös ennen joulua huomaamaan kuinka turha myyjiltä on kaupassa kysyä edes himpun verran teknisiä asioita. Kävin Kodin Anttilassa ja koska mun oli ostettava kahteen tietokoneeseeni uusi hiiri (Applen oma on jo alunperin täysi susi ja hidas kuin etana ja syö kaksi patteria kahden viikon välein ja tuon mun työ- Windowsin hiiri taas on muuten ollut rikki jo pidemmän aikaa ja pelaa juuri tasan silloin kun itse tahtoo) No kyselin asiantunetevan näköiseltä nimenomaan tietokonepuolen myyjältä kun huomasin että langattomia hiiriä oli tarjouksena 14 egeä kipale että kai nämä sopivat sekä maciin että windowsiin -mä kun en ikinä kuljeta noita lukulasejani mukana koska oon niin hemmetin TURHAMAINEN että en halua pitää lukulaseja kaupassa...Myyjä mulle sitten sanoi että "Kuten tuossa päällä lukee niin hiiri sopii vain windowsiin"...no ostin sitten vain yhden.
Myös yksikään ulkoinen muisti ei kuulemma sopinut maciin vaan ne pitää hakea jostain macin omasta liikkeestä....juu....Kun pääsin kotiin niin laitoin silmälasit päähäni ja katsoin mitä hiiressä todellisuudessa luki...ja siinä luki pakkauksen etupuolella että "Logitech Wireless mouse" tai jotain siihen tapaan ja siellä takana sitten luki pienemmällä että sopii sekä windowsiin että maciin...äääkkkss.....Aattelikohan se myyjä että wireless tarkoittaa windowsia..? Juhan kanssa käytiin sitten ostamassa Gigantista toinen hiiri joka oli ihan samanlainen...mutta hinta oli euroa kalliimpi Juhan kanssa piti ostaa myös teran tai kahden ulkoinen kovalevy mutta hinnat olivatkin ampaiseet ylös kuin raketti joten kovalevy saa nyt jäädä vielä ostamatta ja onhan tässä mun koneessani vielä omaakin tilaa vaikka kuinka paljon. Kovalevyjen hurjaan hinnanousuun on kuulemma vaikuttanut itämaiden tulvat ym luonnonkatastrofit - niin luin tän aamun aamulehdestä
Mutta totuuden nimissä pitää sanoa että sain kyllä tosi kohtelista palvelua niin Kodin anttilasta kuin Gigantistakin, eihän myyjätkään tietty voi kaikkiea tietää...kukapa meistä olis kaikkitietävä?
Sain sitten Juhalta kuulla että lähes mikä tahansa ulkoinen kovalevy sopii niin maciin kuin windowsiinkin kunhan ensin tekee sille jotain ...hmm...no niin...siis jotain jonka Juha kyllä osaa mutta mä en
Saatiin sentään ostettua se tärkein eli uusin malli sähköhammasharjasta Juhalle + Päiville joululahjaksi...ennen sitä mulla ei ollutkaan niille vielä muuta kun Juhalle kalsarit....Tää harja näyttää miten kuuluu harjata ja milloin on liian kova harjaus ym. ym. ym....joo kyllä tekniikka menee eteenpäin että hurisee..Kohta on varmaan sellaset hammasharjat jotka pesee itsestään kun ne vaan työnnetään suuhun...öyks....
Joka tapauksessa aattona heti lahjojen avaamisen jälkeen niin koirat kuin kissatkin pääsivät poseeraamaan kameran eteen "joulutamineissaan" vaikkakin Hullu-Hipi sekä Toivo-setä jätettiin tällä kertaa kiusaamatta mokomalla kuvauksella.
Niillä kun oli molemmilla niin onnellinen ilme kun Toivo mussutti Ikea-Rottaa ja Siru yritti epätoivoisesti murhata vinkuleluaan.
Minttu ei ehkä ollut kovinkaan innostunut kuvauksesta jossa sen kaulaan kiedottiin joulukuusenkoristenauhaa ja hampaaseen laitettiin roikkumaan sydänpallo sekä korvakarvoihin valkoinen joulukoriste-lintu...Siinä sitten piti jököttää paikallaan ja muutaman kerran kunnon ravistus vei pallot ja rauhankyyhkyt hemmetin kuuseen. Kuvat saatiin ja sitten Anne kävi muiden koirien kimppuun koristelemaan niitä ja oikeastaan tuntui etä Metsku jopa nautti kuvauksesta...Viljo oli vähän alakuloisen näköinen kun lintu roikku sen korvassa ja komea korva meni linnun painosta ihan lurpalleen. Manu taas oli riemuisaan kun sitä vellattiin...se poika ei pienestä masennu vaan otti kuvauksen kuin mies konsanaan
(Minttu) No joo...on tää nyt vähän tylsää ja noloa...joko saan ravistella nää helyt hemmetin kuuseen?
(Viljo) Muuten menee ihan Ok, mutta toi lintu laittaa mun korvani lurppaan, se ei oo kivaa....
(Metku) Täähän on ihan kivaa, mä teen mitä vaan kun pääsen kameran eteen, musta tulee isona filmitähti
(Manu) Älä siinä Metku uhoa MUSTA tulee filmitähti ja kuuluisa ja rikas ja mä saan paljon namia ja leluja ja pehmeitä sänkyjä.....
Sauli inhosi koko toimitusta joten se näytti lähinnä veltolta kissin-nahalta kun se sai kuusennauhat kaulaansa...se todellakin veltostui kokonaan kuin meuduusa....ei hyvä Saulille mutta Siiri innostui kovasti ja leikki nauhoilla vielä pitkään sen jälkeen kun kuvaus oli jo ohitse. Saulin arvolle ei sovi poseeraaminen, se ei muutenkaan pidä kamerasta, Siiri taas oikein poseeraan kameralle ja näyttää nauttivat "tähteydestä"
(Sauli) Mä kärsin suunnattomasti...HUOKAUS !!!!!!! (Siiri) Kas kun mukavan näköinen joulukello.......
(Siiri) En mäkään nyt ihan paikoillani tykkää olla, muuten nää remelit ei haittaa yhtään.
(Siiri) NO NIIN...nyt tää on kivaa...mä saalistan tän narun ja ton joulukellon ja paljon muutakin....JEEEE!!!!!!
Olin laittanut kaiken sellaisen tavaran pois mikä ei kestä kissojen pudottelua joten mitään ei mennyt tällä kertaan meillä rikki. Kynttilöitä poltettiin vain ulkona ja ruokailun ajan sisällä. En ottanut riskiä että kissat pudottavat kynttilät ja polttavat koko huushollin tai ainakin oman tassunsa.
Illalla oli sitten Sing-Starin aika ja nyt kyllä meikäläisen laulu meni NIIN penkin alle kuin vain voi olla...mä sanoin että syy on mun hampaassani...multa kun otettiin yksi hammas pois torstaina. Se oli ainoa paikattu hammas mitä mulla oikeastaan on ja hammaslääkäri paikkas sen kolme viikkoa sitten, kyselin kun menin sinne hampaiden valkaisuun että onko normaalia että hammasta edelleen särkee kun paikkauksesta on kulunut jo yli kaksi viikkoa. Se sano että kyllä se ihan mahdollista on mutta pyysi ottamaan yhteyttä jos kipu ei hellitä - hampaiden valkaisua se ei estänyt koska hammasta ei edes valkaistu kun se oli ihan taaimmainen hammas.
HMMM.....Tää olkoot vastine sille karmistuttavalle kuvalle jonka Anne oli laittanut sivuilleen.....HEH ...Annne aikoo vissiin nielaista mikrofonin.....Mutta Sing- Star ON kiva laulupeli
No sitten viime keskiviikkona alkoi ihan sietämätön hammassärky ja koko poski oli paksuna ja sain ajan seuraavaksi päiväksi hammaslääkärille. Ei ollut sama koska hän oli jo joululomilla....No kuvat otettiin ja todettiin että paikatussa hampaassa olikin isompi reikä mitä heti kuvasta näki ja että koko hammas on nyt sitten tulehtunut ja se olis tarvinnut joko kalliin juurihoidon tai sitten pois koko hemmetin turha purukaluston osa. Koska hammas todellakin oli ylähampaiden taaimmainen hammas niin sain itse päättää mitä sille tehdään ja siinä säryssä aattelin että pois vaan - mitä sillä tekee. Ja niin mun rakas hampaani vietti viimeistä jouluaan mitä luultavammin hammaslääkärin roskiksessa
Mutta särky katos välittömästi eikä poski edes turvonnut eikä ollut yhtään kipeä poiston jälkeen. Kyllä mua nyt koetellaan kaikella mahdollisella...mä kun oon aina ollut terve kun pukki, mitä nyt tää mun 10 vuotta sitten tullut parantumaton dystoniani pikkasen sillon tällön vaivaa. Nyt en ole enää käynyt edes piikeillä sen takia eikä niska ole sen kipeämpi kuin botox-piikkienkään jälkeen. Joten jätin ainakin toistaiseksi ne myrkyt taakseni. Ehkä oireet voivat joskus vielä pahentua niin että on pakko mennä uudelleen piikitettäväksi, koska eihän tämä sairaus koskaan parane. Siihen asti pitäis elää täysillä....siis kunhan selkä paranis ja loputkin hampaat pysyis suussa....heh....
Niin ja mä sain Annelta joululahjaksi tatuointi-lahjakortin joten nyt pitää miettiä mitä laitan ja minne.....
Joten kyllä mun Sing Starin huono menestys johtu vaan siitä hampaasta...niin on paree lujasti uskoa
Joulupäivänä pelattiin Trivial Pursuitin kissojen suosiollisella avustuksella (siis kissoja heiteltiin pois pöydältä mitä ehdittiin) Ja aatelkaas ekaa kertaa moneen vuoteen MÄ VOITIN ! Johdin ihan alusta lähtien ihan ylivoimaisesti..tosin loppu vähän kangerteli mutta en muista koska olisin voittanut tuota meidän nuorisoa, kyllä nuoret kuitenkin muistaa ja tietää niin hitsin paljon enemmän kun tällänen vanha kalkkuna.
Pitää tosin myöntää että mulle sattui juuri siinä kriittisellä hetkellä tosi helpot kysymykset maantiedosta ja historista, ne on olleet aina mun heikommat kohtani. Timolle tuli ihan täysin mahdottomia kyssäreitä ja se oli jo vähällä luovuttaa koko jutun. Kyllä se on paljon kiinni tuurista millasia kyssäreitä saa, jotkut on ihan täysin mahdottomia tietää...ja Timo sai juuri ne kaikki vaikeimmat kysymykset.
Mutta tulipa kerrankin voitettua eikä peli kestänyt varmaan kun 4 tuntia...hah...se on ihan sikavaikeeta lopussa päästä ksekella ja kun pääsee niin saa ihan mahdottoman kysymyksen ja joutuu uudelleen yrittämään keskustaan...mä yritin ainakin yli 50 kertaa ennekuin pääsin ja sain sellasen kyssärin johon jopa osasin vastata. Se oli joku ihme mustekalakysmys jossa piti tietää montako lonkeroa on milläkin mustekalalajilla...ÄÄÄKKSS...siis se oli silkkaa hyvää tuuria että se meni oikein...en todellakaan tunne ystäviämme tursaita niin hyvin että tietäisin niiden lonkeroiden määrän
Koirat leikkivät leluillaan ja kissit päästää vilistivät ympäriinsä joten ihan vilkasta oli.....
(Metku) AAAAAHHHHHH....mä RAKASTAN näitä ihania vinkuleluja !
(Siru) tuon mä nappaan tuosta.....
(Toivo) Tää Ikea-rotta on niin ihana mussutettava...MUSSUN MUSSSUN.....mä olen ihan ekstaasissa...aahhh.....
(Manu) Söisin mielelläni tämän sian mutta se on aika kestävää ainetta....kyllä se siitä vielä antaa periksi...
Tapanina ulkona riehui kaikkien aikojen myrsky ja mäkin jo pelkäsin että katto lähtee tuulen mukana, myös Annen talo joka on mäen päällä vähän huolestutti mutta ei kai siellä mitään sen kummempaa kuitenkaan ollut tapahtunut. Anne talon yhdellä rajalla on metsä ja isoja puita mutta en vieläkään tiedä olko siellä kaatunut mitään Annen tontille. Ainakin talo oli ok ja sähköt pelittivät. Anne meni sinne tapanin iltana ja silloin oli jo ihan pimeää ja me soitettiin tietenkin että pelaako kaikki ja ainakaan mitään suurempaa ongelmaa ei ollut. Sielläpäin myrsky oli kaatanut lehden mukaan ihan sikana isoja puita talojen päälle.
Juha lähti tiistai-iltana kun Päivi tuli sisarustensa kanssa kotoaan itä-suomesta ja mitä ilmeisemmin niidenkään talo ei Piikkiössä ollut jäänyt ainakaan vedenpaisumuksen alle vaikka meren rannalla onkin. Isoja puit ei onneksi ihan niiden rajalla eikä pihassa ole. Turussapäinhän myrsky riehui aikamoisella voimalla joten onneksi kaikki oli ok.
Koirat on tuossa hyvin rauhallisen oloisina, Manu tuli hoitoon kun Timo tekee inventaariota firmassa. Nyt kun eläimiä on vain kolme tuntuu kuin niitä ei olis yhtään...Manun kova kröhinä tuolta jostain kuuluu kun se mitä ilmeisemmin yrittää murhata jotain leluaan. Minttu makaa kuin vanha nahka mun jaloissani kuten aina kun oon koneella, Siru käy väliin katsomassa manua ja leikkii hetken ja hyppää takas Markun tyynylle nukkumaan...Hiljais-eloa siis....
Uudeksi vuodeksi Siru matkustaa Jumesniemelle, siellä ei ehkä ole sellaista maailmansotaa kuin täällä jossa paukuttelu alkaa 6 aikaan iltapäivällä ja jatkuu noin 5 asti yöllä. Siru pelkää ihan sikana nykyään pauketta joten se saa mennä "kyläilemään" maaseudun rauhaan
Lopussa mun uuden "jouluhampaani" HAA...Kyllä ne on pikkasen valkoisemmat kun ennen....eikä huomaa että yksi hammas-raukka puuttuu.....
Kiitos Annelle - iso osa kuvista on Annen ottamia, mun selkä ei vieläkään taivu lattian tasolle kuvaamaan - tänään on magneettikuvaus iltapäivällä...saa nähdä mitä selästä löytyy.....
Taas kerran koko kirjoitus katos bittiavaruuteen enkä kerta kaikkiaan pysty ymmärtään mistä se johtuu. Yhtäkkiä vaan koko sivu tulee tyhjäksi ilman mitään varoitusta....ehdinkin kirjoittaa vasta tunnin verran että kyllä ottaa hattuun aika tavalla. Yleensä oon tallentanut kirjoituksen koska tällä on taipumus kadota kuin tuhka tuuleen mutta tällä kertaa en tallentanut ja olin just viimeisessä sanassa kun koko kirjoitus katosi jonnekin. Tää Vuodatus tekee tätä aina välillä, missään muualla ei näin käy koskaan. Pitää vissiin miettiä että laittas uuden blogin jonnekin muualle. Tää kun ei anna enää ladata kuviakaan sisään vaan kuvat pitää ottaa Picasan kautta, eihän se nyt mikään ongelma ole mutta koska tässä on tilaa vielä vaikka kuinka paljon kuva-albumissa niin on se nyt kumma jos se herjaa vaan että pitäis ostaa lisää tilaa...paskat ostan kun ei edellinenkään toimi läheskään loppuun asti
Kaipa tätä nyt sitten pitää vaan tallennella koko ajan jos aikoo jotain kirjoittaa....vaikka suoraan sanoen en edes tiedä miten tää oikeaoppisesti tallennetaan koska tässä lukee vaan että "tallenna ja julkaise" "esikatsele" ja "palaa tallentamatta" Hmmm......Mä sitten aina julkaisen puolivalmiita juttuja ja jatkan sitten siitä, ei tätä muuten pysty mun käsitykseni mukaan tallentamaan "Esikatsele" tila ei vuodatuksessa pelaa ollenkaan ainakaan tällä mun Macilla tai ehkä syy on Safarin selaimessa.
Joka tapauksessa meillä on ollut hyvin vauhdikkaita viikonloppuja ja hyvin hiljaisia viikkoja. Anne oli pari viikonloppua kisoissa lauantaisin Viljon kanssa ja kissa + koiralauma oli meillä hoidossa. Koska Mintulla oli juoksu ja Minttu muistutti enemmän erittäin kärttylstä lohikäärmettä kun kilttiä iloista Tolleria niin Toivo + Manu saivat kärsiä nahoissaan kun uskaltautuivat liehittelemään jo juoksuaan lopettelevaa neiti Minttu -Maariaa...
Toivo sai kunnon pöllyytyksen niin että veri lensi ja Mauri-Antero kiljui kun sikaa olis tapettu kun Minttu terävine hampaineen hyökkäs sen kimppuun kun Manu yritti parhaansa mukaan liehitellä kaunista punaista "morsiantaan". No ei ne haavat nyt kovin isoja olleet koska ei MInttu nyt ihan täysiä rouskassut, eikä pojat paljon välittäneet Mintun kiukuttelusta vaan yrittivät aina vaan uudelleen kunnes suljin ensin Mintun toiseen huoneeseen ja sitten parin tunnin jälkeen vaihdoin pojat oven taakse ja Mintun vapaaksi.
Kissat sensijaan olivat erityisen kiinnostuneita kaikesta ja tuntui kuin talossa olis ollut kahden kissan sijaan ainakin kymmenen kissaa, minne ikinä katsoi niin siellä roikkui kissa...jopa verhoissa ja hyllyjen päällä.Jotain hyötyä mulla on tästä selkäkivusta joka on edelleen aina sillon tällön, en pysty kunnnolla kumartumaan joten Markku sai vaihtaa kissinhiekan ja sitä karmeata haisevaa sonduliinia kyllä riitti kahdelta kissalta niin paljon että jotenkin epäilen että meillä todellakin oli kymmenen kissaa...Nämä kissat ovat mitä ilmeisemmin läpisontureita ja koska ne varastaa ruokaa kaiken aikaa jostain niin p**kaa tulee sitten sen mukaan...Kun Markku kaiveli sontapötkylöitä hiekan joukosta niin kaksi kisssaa jo odotti vieressä malttamattomina ja siinä sekunnissa kun hiekka oli siivottu niin sinne piti mennä vääntämään kunnon torttu, ja niin siivous aloitettiin alusta...jätän nyt kirjoittamatta Markun erittäin värikkään sanavaraston kun se vissiin kymmenettä kertaa lapioi kissinp**koja pois hiekkalaatikosta.....
(Sauli) Saakos tässä talossa ollenkaan ruokaa?
(Siiri) Mä ainakin meen katsomaan mistä tuo ihana tuoksu tulee.....
ÖYKS.....Mun nenuuni pössähti ihan tulikuumaa höyryä
Hyvä on - tiedän että mamma teki tän tahallaan ja nyt pieni itämainen kissiparka saa nähdä nälkää kun mitään ruokaa ei anneta Riudun sitten nälissäni tässä pöydällä näkymättömäksi luurangoksi....
'Siiri myös päätti kokeilla miltä kiehuva makaroni oikein tuoksuu ja tökkäs nenänsä kuumaan höyryyn...no se oikeastaan teki Siirille vaan hyvää koska ei se nenä palanut, vähän vaan kuumotti. Koska meillä on keraaminen liesi niin kissat eivät osaa varoa sitä. Liesi on tulikuuma vaikka se ei enää näytä kuumalta eikä ole oranssin värinen. Pelkäsinkin että kissat hyppäävät kuuman lieden päälle ja anturat kärvähtää kiinni lieteen....Onneksi ainakin Siiri tuli huomaamaan että liesi voi olla kuuma ja se pysyikin sen jälkeen turvallisen välimatkan päässä kyttäämässä koska voi iskeä hampaansa valmiiseen makarooniin...nimittäin Annen kissat on mitä pahimman luokan varkaita...ne varastaa kaiken syötäväksi kelpaavan ja sentakia vissiin sitä p**kaakin tulee ihan pötkönään...
Muuten kissojen ja koirien yhteiselo on hyvin rauhallista ja ystävällistä. Kissat leikkii koirien kanssa ja päinvastoin. Kun kissit kyllästyy koirien vähän rajumpaan leikkiin niin ne sähähtää ja koirat kyllä tietää silloin että leikki on mennyt vähän liiallisuuksiin.
Ainoa ongelma on Saulin mahdoton ja pohjaton ruokahalu...se kun tuppaa varastamaan koirilta sapuskat ja siankorvan varastaminen suoraan ison koiran suusta saa hyvähermoisenkin koiraeläimen hiiltymään, Sauli ei ymmärrä koirien murinaa eikä hampaiden näyttelyä. Toistaiseksi Sauli on saanut tahtonsa läpi ja on varastanut koirien suusta myös siankorvia mutta se on kyllä hiukan riskialtista kuitenkin.....Joten kun koirille antaa jotain oikein mieleistä niin on paree pitää Sauli pois niiden lähettyviltä.
Siiri ymmärtää koirien varoitukset eikä mene ottamaan ruokaa niiden suusta....joten mitä ilmeisemmin itämainen kissi on hiukka tavallista suomalaista maatiaiskissiä viisaampi....tai sitten maatiaiskissillä on suurempi riskinottohalu....
(Sauli) Ja mä en lähde minnekään tän mustamakkarapaketin vierestä, mamma ei antanut mun kaivella sitä mutta ainahan voin vahtia että muut ei vaan vie mun makkaraani.
(Siru) Mä taas vahdin mielummin Saulia......En silmäänikään räpäytä niin kauan kun Sauli on näkyvillä....
(Siiri) Tuus nyt vähän lähemmäksi senkin kyttäävä kuolakasa....(Siru) Hmmm..pitäisiköhän vähän väistää...ei kai kun ei sillä kuitenkaan kynsiä ole esillä...
(Minttu) Koskas mä saan sitä mustaamakkaraa? Oon nyt näin kiltti enkä pure enää Toivoa enkä Manua...ainakaan ihan heti....
Mä en lähde minnekään tuon makaronikattilan vierestä...sinnikkyys kyllä palkitaan jossain vaiheessa.
(Metku) Mä vaan söpöilen, noi urokset on nyt vaan Mintun kimpussa joten otan sitten kaikessa rauhassa vähän päikkäreitä tässä sohvalla
(Minttu) NUUUUUUHHHHHH...(Sauli) Hemmetin elikko, ei sitä nyt tarvi ihan iholle ängetä
(Minttu) HUI !!!!! (Sauli) Alas vetää siitä senkin haiseva punainen lörppäkorva...
(Sauli) Rajansa kaikella...ei mun turkkiani sentään tarvi noin syvältä kaivella...( MInttu) no anteeksi nyt sitten vaan...yritän jatkossa hillitä itseni paremmin.
Viikonloppuna mentiin Jumesniemelle taas pitkälle lenkille kuten on ollut tapana...nyt ei näkynyt hirvimiehiä ja me laulettiin joululauluja kulkiessamme että meidät varmaankin olis kuultu jos joku olis ollut passissa pellon pusikossa..ja sen laulun ansiosta kyllä hirvetkin olis kaikonneet niin lujaa kun olisivat pitkistä kintuistaan päässeet. Viikonloppuna olikin viimeinen metsästyspäivä, sitten hirvet saavat joulurauhan ja seuraavan kerran niitä jahdataan vasta ensi syksynä. Myös Manu oli lenkillä mukana koska vielä ei ollut niin kylmää etteikö Mauri-Antero olis tarjennut ja lumikaan ei ollut vielä esteenä.
Talvi on kuitenkin tulossa koska Mintun häntä on tuuhistunut ihan hurjan tuuheaksi ja komeaksi..johan se juhannuksesta lähtien näyttikin kaljurotalta...kumma juttu että karvan kasvattamiseen meni nyt noin kauan. Nyt Mintulla on taas valtavan komea ja tuuhea tummanpunainen karva ja aivan upea paksu häntä joka on kyllä Mintun ehdottomasti paras paikka...niin komea ja tuuhea ja kiiltäväkarvainen se koiranjatke on
Ja sitten pitää vielä mainita että mä kävin hampaanvalkaisussa ja Markku luuli että saan sellaset Cesar Millanin hampaat ja oli ihan kauhuissaan.....Se pelkäs että pimeessä näkyy vaan valkoiset hampaat
Pari tuntia valkaisussa meni ja maksoihan se maltaita mutta tulos on kyllä oikein hyvä, ei mitään muovisen näkösiä hohtavia hampaita vaan ihan valkoiset normaalit hyvän näköiset kalustot. Mulla ei ole juurikaan reikiä hampaissa eikä etuhampaissa ole yhtäkään paikkaa joten valkaisu onnistui ilman mitään sen kummempia toimenpiteitä. Tietenkin ensin pari viikkoa aikaisemmin hampaat puhdistettiin laserilla ja sitten voi valkaisun tehdä. Joo...voin suositella muillekin, eihän mulla mitkään kamalat hampaat muutenkaan olleet koska en polta enkä juo punaviiniä enkä kahvia, mutta ainahan hampaat iän mukana pikkasaen tummuvat.
Vielä kun saan sen lisko-tatuoinnin käteeni niin sitten on ok...niin ja voishan tuota naamavärkkiä vähän (hmm..oikeastaan aika paljonkin) kohottaa...äääkkkss...ei sentään sitä
Joka tapauksessa JOULU ON JO OVELLA ja joulukuusi pitäis mennä varastamaan..(hmmmm) Joten joulurauhaa vaan kaikille, meillä ei taida voida puhua rauhasta kun on viisi ihmistä ja viisi koiraa ja kaksi kissaa ja joulukuusi...millä hitossa mä pidän ne kauhu-katit pois kuusesta? Meillä voipi olla hyvin vauhdikas joulu.........
HYVÄÄ JA ONNELLISTA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLENI
Kyllä on ollut pikkasen pinna kireällä kun selkä sanoi itsensä irti yhteistyöstä muun kropan kanssa ja mun kävelyni on ollut kun yksijalkaisen kalkkunan kaakertamista....
Viikon verran meni niin että en kertaakaan pystynyt lähteen koirien kanssa lenkille, Markku on sitten tehnyt lenkkiä koirien kanssa ja mä olen kävellyt pikkuhiljaa vaan kotona huushollia ympäri ja manaillut mennessäni
Itsenäisyyspäivänä sitten innostuin että nyt on IHAN pakko päästä lenkille ja niinpä suunnattiin auton nokka kohti Jumesniemeä ja lähdettiin metsään ihan pikku lenkille. Mitenköhän sen nyt kauniisti sanois - ihan helvetillinen reissu Otin kameran mukaani vaikka olikin aika pimeä keli, mutta sen varjolla pystyin aina pysähtelemään ja ottaan kuvia joka hemmetin näreestä ja kannosta ja seisaallani tietenkin. Enhän mä voinut yhtään kumartua joten koiristakin kuvat on hienosti valokuvauksen kaikkia sääntöjä uhmaten otettu suoraan ylhäältäpäin....
HAA...tää on Annen tirppalauta joka vihdoin ja viimein saatiin valmiiksi -Tirppoja käy ihan hemmetin paljon.....
Joka tapauksessa mä kaakersin etanan vauhtia Markun, Annen ja koiralauman perässä hiki päässä noin ehkä vajaan parin kilsan lenkin..Mä olin ihan hemmetin tyytyväinen kun pääsin pihaan ja totesin että selkä ei ollut kertaakaan mennyt lukkoon koko piiiiitkän lenkin aikana...särky kyllä oli melkoinen. Päästiin Annen eteiseen ja pyysin Markkua ottaan multa kengät pois jalasta kun en ite saanut niitä ja siinä vaiheessa kun pikkasen nostin jalkaani niin siihen taas jäin kun patsas paikoilleni. Kipu on ihan sanoinkuvaamattoman kamala eikä pysty ees varvastaan liikuttaan kun se iskee. Pääsin sitten pikkuhiljaa hiissaamaan itseni keittiön pöydän viereen ja kyllä se kipu sitten helpottaa kun selkänikamat lähtee taas liikkumaan..mutta joku sen vetää täysin lukkoon välillä.
Nyt mä huomasin miltä tuntuu olla invalidi...siis tää on ihan kamalaa kun ei voinut ees kauppaan mennä puhumattakaan siitä että vois lenkittää koiria.
Lekuri pisti mut magneettikuvauksiin kun kipu on vaan vasemmalla puolen ja vasemman puolen jalka menee myös ihan tunnottomaksi kun kipu iskee. Siis ite oon antanut itelleni diagnoosin että tää on noidannuoli ja sillä sipuli, ei mikään sen kummempi ja se on tullut siitä että leikkauksen jälkeen en oo päässyt kunnolla pitkille lenkeille ja oon istunut ja liikkunut koko ajan vähän varovasti. Selkä on yksinkertasesti vaan suuttunut kun en ole normaaliin tapaani kompuroinut pitkin metsiä ja ollut välillä turvallani jossain mättäässä....Mun selkäni on tottunut vähän rajumpaan menoon, ei se tykkää paikallaanolosta.
Nyt oon sentään itsenäisyyspäivän tuskaisen lenkin jälkeen jo taluttanut Sirua, Minttu jääkööt vielä Markun hihnan päähän, sillä on juoksu ja se kyllä sitten juokseekin.....oli hihnaa tai ei
Nyt pystyn jo käveleen lähes normaalia vauhtia kolmisen kilsaa joka lenkki ollaan nyt tehty parina päivänä. Lenkki on just sellasta kävelytietä jota normaalisti inhoan yli kaiken, mutta katsoin parhaaksi vielä pysyä pois liukkaasta ja epätasaisesta metsästä.
HYVÄT IHMISET - Älkää ruokkiko sorsia kesällä eikä syksyllä eikä koskaan......Linnut jäävät tänne jäätyviin järviin ja Tesomajärvikin on nyt jo jäässä ja nämä linnut on lähteneet mitä ilmeisemmin Tammerkoskeen joka on lähes ainoa sula paikka talvisessa kaupungissa. Suuri osa näistä sorsista kuolee kylmyyteen ja ruuan puutteeseen, tai tauteihin, koska homeisen vanhan leivän syöminen pikku poikasesta lähtien on heikentänyt niiden vastustuskykyä. Sorsan kuuluu syödä niille sopivaa elävää ravintoa vesistöistä, ei pullaa eikä vanhoja leivänkannikoita. Sorsat löytävät kyllä kesällä itse oman ruokansa ja osaavat lähteä etelämmäksi kun syksy tulee - siis jos niitä ei ruokita. Poikasista tulee terveitä ja vahvoja kun ne syövät niille luonnollista ruokaa eikä mitään pullan tai leivän hometta tai lisäaineita. Nää viluissaan kyyköttävät linnut on joka vuosi surullinen näky lähijärvissä....AMEN !
Musta tuntuu että meillä on niin omituisen hiljaistakin kun Mauri-Antero joutuu olemaan kotonaan Mintun juoksun takia. Mä olin just tilaamassa Mintulle aikaa leikkaukseen kun sen juoksu alkoi kaksi kuukautta ennen aikojaan....Kolme vai onkohan niitä jo neljä juoksua ollut ja kaikki ihan säännöllisesti lähes päivälleen 9 kuukauden välein ja nyt sitten väli olikin vain 7 kuukautta ÄÄÄKKKSS
Aion leikkuuttaa Mintun koska nämä juoksut muuttaa muuten aina iloisen ja innokkaan Mintun aina tuollaiseksi ihme mörnöttäjäksi joka makaa sisällä kun maansa myynyt paikoillaan ja näyttelee hampaitaan muulle laumalle ja ulkona se sitten riehuu kun päätön kana ja vetää vimmatusti hihnassa
Niin ja nyt alkaa tulemaan myös pakkaskelejä koska MIntun häntä on alkanut tuuhistua VIHDOINKIN !
Mutta mun elämäni on nyt ollut niin hiton mielenkiintoista että en muista koska olis ollut yhtä vauhdikasta ja tapahtumarikasta....hmm...ehkä silloin kun joskus kauan sitten nuorena olin viikon 40 asteen keuhkokuumeessa.....
Mutta aatelkaas - parin viikon kuluttua PÄIVÄ ALKAA PITENEMÄÄN ja mennään kevääseen päin.....JEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!
